Totin pyörähistoria

TOTIN PYÖRÄHISTORIA

“Tähän talouteen ei kaksipyöräistä tappopeliä hankita! Tämä keskustelu on päättynyt.” Tämä oli isäni vastaus kun teininä kysyin että voisiko sitä saada PV:n ensi kesäksi. Tuolloin päätin että joskus vielä omistan moottoripyörän. Moottorikelkoilla tuli ajettua nuoruudessa enemmänkin, mutta moottoripyörien suhteen olen myöhäisherännäinen, A-kortin ajoin vasta 35-vuotiaana. Alusta saakka oli selvää että moottoripyöräni tulee olemaan matkaenduro, customit ja kyykyt eivät ole koskaan herättäneet minussa omistamisen halua.

Harrastus alkoi alkuvuodesta 2008 ilmoittautumalla autokouluun. Ajatuksena oli hommata ensin kortti ja sitten rauhassa katsoa sopiva pyörä. Budjetiksi olin ajatellut noin neljä-viisituhatta. Vaihtoehtoina pyörivät Africa Twin, KLE ja F650GS. Sitten eksyin Jarkon TransAlp sivuille ja “TA” alkoi vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta, varsinkin kun muita vaihtoehtoja ei oikein ollut tarjolla tai sitten en osannut niitä oikein etsiä. En ollut edes ilmoittautunut autokouluun kun hain nykyään edesmenneestä Dirt-Bikestä vihreän TransAlpin. Ja se budjetti? Paukkui parikymmentä prosenttia pitkäksi. Sama kuvio on tämän jälkeen toistunut jokaisessa vaihdossa.

Ensimmäisen pitemmän reissuni tein heti ensimmäisenä kesänä pohjoiseen. Ruotsin puolta ajelin ylös ja Enontekiön nurkilla kävin kääntymässä. Hyvin pieni teltta ja trangia oli matkassa. Sivuhuomautuksena sanottakoon että tällä reissulla kävin laskemassa isäni haudalle kynttilän ja lausuin sanat: “Ostinpa perkele”.

Navigaattorina oli “Motoristin tiekartta” tankkilaukussa. Joskus tein itselleni roadbookin niin että kirjoittelin maalarinteippien pätkiin tien numeroita ja etäisyyksiä käännöksiin. Ja näitä teippasin järjestyksessä ympäri mittaristoa. Trippimittarista katsoin matkat ja käännöksen jälkeen heitin teipin pois.

TransAlpiin en koskaan ollut täysin tyytyväinen. Se oli jotenkin muovinen ja katupyörämäinen. Niihän sitä sanotaan että on aivan sama minkä ostat ensimmäiseksi moottoripyöräksesi. Väärä se on kuitenkin ja pakko vaihtaa vähän ajan päästä. Joensuusta löytyi sitten siisti Twini heinäkuussa 2010. Lapsesta saakka ollut unelma toteutui. Nyt minulla oli oma Africa Twin!

Tällä pyörällä tuli tehtyä ikimuistoisia reissuja. Pohjoisessa kävin taas, tällä kertaa Altan postitiellä. Tämän reissun jälkeen päätin ottaa digiloikan ja hankkia navigaattorin suunnistusta helpottamaan sekä pehmeät sivulaukut koskapa ovaalin muotoiset kovat laukut olivat todella hankalat pakata niin tiiviisti etteivät tavarat pääseet kolisemaan ja hajoilemaan. Garminin laitteet olivat köyhän ulottumattomissa mutta Photonaviin ja OziCE:n riitti rahat. Ozissa oli/on kyllä monta hyvää ominaisuutta mitä kaipaa näihin “parempiin” nykynaveihin. Wolfmanin pehmeiden laukkuijen myyntiä olen joskus katunut. Onneksi ne pääsivät hyvään kotiin kuraveljen luo.

Sanovat että aina kun Africa Twinin myy niin jää vähän paha mieli. Tämän allekirjoitan täysin. Tätä matkaenduroiden Corollaa on ollut ikävä. Ei se ole kaunein eikä tehokkain mutta selviää paikasta kuin paikasta eikä ikinä jättänyt välille. Haaveena on että joskus omistan vielä samanlaisen uudestaan. Ehkä jopa jonkinlaisena projektina. Haluaisin purkaa pyörän palasiksi ja katsoa saanko sen vielä kasaan.

Keväällä 2015 toteutui jälleen yksi unelma ja minusta tuli KTM 950 Adventuren omistaja. Tämän pyörän kanssa ymmärsin mitä ajokaverit olivat tarkoittaneet kun olivat sanoneet: “Kevennä keulaa kaasulla” tai “Käännä mutkaan kaasulla”. Tässä pyörässä oli, edellisen omistajan toimesta, yksi parhaita alustoja mitä minulla on ollut. Pyörällä tuli reissattua muun muassa Nordkappissa ja Venäjällä. Näyttelipä pyörä tärkeää osaa siinä että löysin nykyisen vaimoni. Kertakaikkiaan hieno laite.

Silloin kun se toimi. Pyörää tuli korjattua ympäri Suomea. Ja hankittua hienoja muistoja.

Seuraavassa vaihdossa ei jälkikäteen ajateltuna ollut päätä eikä häntää. Ainoastaan pyörän väri ja velan määrä muuttuivat. Mutta tiedättehän sen tunteen kun nykyisessä mopossa on pelkkiä vikoja ja uudempi näyttää ihanalta ja kaikinpuolin paremmalta. Jonkun aikaa kärvistelet ja eikä kuume laske millään. Päätät vaihtaa pyörää. Vaihdon jälkeen iskee kauhea ostokrapula ja mietit pitkään miksi ihmeessä piti mennä vaihtamaan. Näin kävi minulle kun siirryin 950 Adventuresta 990 Adventureen. Mikä muuttui? Väri ja velan määrä. Luulin että ruiskupeli olisi kaasarivehjettä taloudellisempi. Paskanmarjat. Yhtä juoppo oli mitä kaasuttimella varustettu velipoikakin. Eikä yhtään luotettavampi. Siinä mielessä KTM:n kehitys oli mennyt eteenpäin että tämä hajoili eri paikoista.

Teneren kanssa se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yamahan muotoilu viehätti minua kovasti, samoin konseptin yksinkertaisuus. Menin sitten ottamaan vaihtotarjouksen, joka ylitti täpärästi rajan minkä olin mielessäni asettanut. Kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen alkoi kaksi kuukautta kestänyt, ikuisuudelta tuntunut, pyörätön kausi.

Täytyy sanoa että Teneren kanssa olen löytänyt ajamisen ilon uudelleen. 990 oli raskas ja sitä pitää ajaa aggressiivisesti. Sitä ei ole tehty leppoisaan maisemien katseluun. Eikä siihen koskaan syntynyt samanlaista luottoa mitä Twiniin. Tai tähän nykyiseen.

Alhaisemmasta tehosta huolimatta maisema vaihtuu riittävää vauhtia ja mutkaan jää mukavasti rantua. On ollut mukavaa varustella pyörä mieleiseksi ja keskustella foorumeilla eri vaihtoehdoista.

Muistan ensimmäistä pyörääni ostaessani ajatelleeni, jos tästä harrastuksesta löytäisi pari uutta kaveria, niin se olisi todella hieno juttu. Toiveeni toteutui moninkertaisesti, en saanut paria uutta kaveria vaan useamman hyvän ystävän.