Lapin Turnéé (2013)

Lapin Turnéé (2013)

Sunnuntai, Oulu – Rovaniemi – Köngäs. Pieniä ja vähän pienempiä teitä.

Sovitulla lähtöhetkellä ei Teemu L:ää näkynyt eikä kuulunut. Ajattelimme KTM:n pettäneen heti alkumatkasta. Reippaina ja reiluina suunnittelimme jo lähtöä ilman häntä. Hetkeä myöhemmin Teemu L kurvaa pihalle, käsittämättömät kolme minuuttia myöhässä! Matkalla oli pitänyt pysähtyä tarkistamaan vanhoista sähköposteista, että mistä huoltoasemalta sitä oltiinkaan reissuun lähdössä. Selityksensä kullakin.

Ensimmäinen tauko.

Alkumatka meni leppoisasti lämpimässä tihkusateessa. Alkuun vedettiin isoa mustaa tietä, ajatuksena olla ihmisten aikaan perillä. Tunnin päästä siirryimme soralle ja johtopyörä veti kapenevaa ränniä eteenpäin. Hetken päästä tie loppui. Johtopyörän upottua jalkatappeja myöten jänkään, muut ajoivat omansa viereen henkiseksi tueksi. Totesimme että oli tullut aika pitää luova tauko. Emme olisi millään viitsineet kääntyä takaisin, koska se näytti niin hankalalta. Metsänlaidassa seisoi rivi enemmän ja vähemmän painavaa kalustoa. Toisilla oli paljon tavaraa ja toisilla älyttömän paljon. Kirjasimme pöytäkirjaan maininnan että AT ja GS ovat pyöriä, joilla ajetaan paikkoihin joihin niillä ei edes pitäisi päästä. 

Nostotalkoot tiedossa.

Ehdotimme, että kevyemmällä kalustolla liikkuva videovastaava suorittaisi tiedusteluretken läheistä vaaranlaitaa pitkin, josko tie jatkuisi vähän matkan päästä. Tiedustelija oli kuitenkin haluton tiedustelemaan, niinpä päätimme luovuttaa ja kääntyä takaisin. Ilmeisesti Tapio ja Ukko Ylijumala eivät pidä luovuttajista. Sillä äheltäessämme pyöriä ympäri, saimme ensin kimppuumme massiivisen ja todella vihaisen sääskiarmeijan ja vähän ajan päästä taivaan täydeltä vettä. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä, että on tosi hyvä etteivät tiet pölise ja uitettu koiralauma jatkoi matkaa kohti Rovaniemeä.

Rovaniemellä lounastauon jälkeen viisi pyörää starttasi, kuudennen ilmoittaessa laiskalla äänellä ettei lähde tästä pihasta yhtään mihinkään. Jani on Ihmemies MacGyverin jälkeläinen alenevassa polvessa. Lyhyen tutkinnan jälkeen selvisi että Yamahalla oli H2O-allergia. Tulpanhatuista vedet pois, tulppien kuivaus ja vähän apuvirtaa tykkilavetista, niin Super Ténéré ilmoitti olevansa olevansa jälleen valmis maansiirtoon. Janin leveä hymy tarttui nopeasti koko ryhmään ja matka jatkui kohti pohjoista.

Ei ole nettikeskustelua moottoriöljyistä ilman mainintaa Delvacista.

Vähän ennen Kittilää saimme niskaamme päivän toisen ukkoskuuron. Kaupan pihalla parkkeerasimme sievästi polkupyöräparkkiin, joka oli tuulikaappia lukuunottamatta pihan ainoa katettu paikka. Saimme useampaan kertaan kuulla että tulevan viikon keli olisi samanlaista kaatosadetta. Vastasimme klassikolla:”Eipähän pölise”.

Klassikot.

Maanantai, Köngäs – Saariselkä. Matkalla pohjoiseen.

Könkäältä matka jatkui hyväksi havaitulla teemalla: “Huono tie, parempi mieli.” Ensimmäinen pysähdys oli Taatsin Seidalla. Uhrasimme Seidalle rahaa, votkaa ja varaosia. Sami suoritti uhrauksen väärässä järjestyksessä ja tämän Taatsi kosti iltapäivällä kaatosateena. Teemu L ei uhrannut mitään, tästä Seita tulisi rankaisemaan häntä muutaman päivän päästä. 

Jonoa uhrauspaikalle.

Sitten etsittiin geokätköä ja päätettiin kuvata muutama video. Kokoontumispaikaksi sovittiin Pokan kylän Tieva Baari. Pekka sattui tähän aikaan olemaan kuuloetäisyyden ulkopuolella. Niinpä hetken päästä katselimme terassilta Pekan ohiajoa. Hetken päästä puhelin soi ja Pekka siellä kyseli, että Kiistalaanko vai Hanhimaahan? Sami vastasi että Kiistalan suuntaan, mutta tule nyt hyvä mies ensin kahville ja tankille tänne Tievaan.

Kuraleikkejä.

Kahvien jälkeen huomattiin että Teemu L:ltä puuttui taas pultteja, tällä kertaa mittaristosta. Terolla oli jännitemittari sekä navigaattori pimeänä. Edellinen omistaja oli käyttänyt asennuksessa minisulakkeita, eikä meillä ollut sellaisia mukana. Paikallinen mies ehdotti korjausta kuparilangalla, sanoen korjaavansa tällä tavalla kaikki vialliset sulakkeensa. Mutta Tieva Baarin takahuoneen miljoonalaatikosta löytyi sopivia sulakkeita. Kaikki oli nyt valmista lähtöön. Tai melkein, Teemu L:n hanskat olivat hukassa. Lyhyen etsimisen jälkeen hanskat löytyivät Teemun ajotakin taskusta.

Tiistai, Saariselkä – Näätämö – Utsjoki. Katkonaista menoa.

Päiväksi oli tiedossa pelkkää pikitietä. Ensin Kaunispään huipulle, jossa pakolliset pönötyskuvat , geokätkön etsintää ja siirtyminen Karhunpesäkivelle. Valokuvausta, geokätköilyä ja munkkikahveja. Aikaa saimme tuhlatuksi tunteja tähän viidenkymmenen matkaan. Mainittakoon, että Karhunpesäkiven geokätköstä löytyi “Travel Bug”. Kätköstä toiseen reissaava koodilaatalla varustettu pieni esine, jonka liikkeitä voi seurata internetissä. Teemu M siirsi Travel Bugin Oulun pohjoispuolella sijaitsevaan kätköön, josta se sitten varastettiin. Jep. Ei siirretty, vaan varastettiin.

Kiilopää, Saariselkä.
Kadonnut Travel bug.

Näätämössä syötiin kuuluisaa pohjoisen paksua grillikylkeä. Ja jatkettiin Norjan puolelle pitkin Varangerinvuonon reunoja. Tanan nurkilla oli tietyö, ukkoa ja kalustoa tiellä vaikka millä mitalla. Toinen kaista oli suljettu liikenteeltä ja tietyön alkupäässä vilkkuauto jonka katolla luki “Følg meg”. Teemu L oli tässä vaiheessa keulilla ja hän ei osaa Norjaa kuin joskus pitkäksi venähtäneen business-lounaan jälkeisenä aamuna. Niinpä hän yritti ohittaa tuota autoa muun porukan seuratessa perässä. Syntyneestä huudosta ja huitomisesta päättelimme nopeasti kyseisen toiminnan olevan ankarasti kiellettyä.

Päivän päätteeksi saavuimme Utsjoen leirintäalueelle. Mökkiin mahtui vain neljä henkeä, kaksi henkeä pääsi telttamajoitukseen. Jani oli nukkunut edellisyön todella huonosti. Pekka oli kuulemma varastanut vuodesohvasta kaikki patjat ja lisäksi kuorsannut koko yön. Sovittiin että Jani nukkuisi mökissä, Sami ja Pekka teltoissa. Päätimme vuokrata saunan. Respan tyttö sanoi ettei heillä mitään porukkasaunaa ole, mutta perhesauna löytyy. Otimme sellaisen. Purimme pyörät, pystytimme teltat, joimme oluet ja lähdimme saunaan. Ensimmäisessä saunassa ei ollut toimivaa suihkua ja kiuas oli kylmä. Seuraavasta saunasta löytyi toimiva suihku ja hieman lämpimämpi kiuas. Suurin osa sauna-ajastamme meni lämpöjä odotellessa ja toisien löylyjen aikaan terassille tuli naisväkeä ilmoittaen että heidän saunavuoro alkaa justiinsa nyt. Porukka pakeni saunasta kuka aidan yli ja kuka munasillaan pihan läpi juosten. Saunan jälkeen joku huusi grillikodan olevan tulessa. Vaan eipä ollutkaan, etelän mieshän siellä oli tulet tehnyt. Savua ja ihmisiä tuli ovista ja ikkunoista. Vartin päästä kota alkoi olla siinä kunnossa, että makkaran paistoon pääsi ilman savusukeltajan varusteita. Hurjimmat kaivoivat laukuistaan makkaran seuraksi grillikylkeä. Vaihdettiin kuulumiset muiden matkailijoiden kanssa ja painuttiin pehkuihin.

Keskiviikko, Utsjoki – Karigasniemi – Lakselv – Alta. Maisemaähky jatkuu.

Aamu alkoi taas pekonilla, kananmunilla ja kahvilla, jonka jälkeen leikittiin “etsitään Pekan tavarat”- leikkiä. Sami kehui tiedossa olevan sata kilometriä mutkaista soratietä. Päivän aikana kävi kuitenkin ilmi, että Sami oli taas kerran väärällä tiellä ja tämäkin päivä vedettäisiin asfalttia. Lounas- ja tankkaustauko pidettiin Karigasniemellä. Matkanjohtaja sanoi lounaslistalla olevan grillikylkeä. Tämä aiheutti vastalauseiden myrskyn, ryhmän vaatien suureen ääneen vaihtelua ruokalistaan. Äänestyksen voittajaksi selviytyi pizza. 

Varangerinvuono.

Ennen Altaa tien laidassa oli nuoria yrittäjän alkuja myymässä vohveleita ja mehua. Heidän myyntitaktiikkansa oli loistava: auton lähestyessä yksi lähti potkulaudalla ylittämään suojatietä, jolloin autoilija joutui pysähtymään. Pysäkiltä hyökkäsi lauma nuoria kylttejä heilutellen ja huutaen, että täällä olisi vohveleita ja mehua. Valitettavasti meillä ei ollut kruunuja, eikä heille käynyt pankkikortti eikä eurot. Jäämeren rannalla otettiin pönötyskuva. Altan pohjoispuolelta löysimme pienen sievän leirintäalueen. Kauppareissua suunniteltaessa Pekka kyseli oluttölkki kädessä: “Pitääkö sitä kaikkien sinne kauppaan lähteä?”. Tästä muodostui Kuraukkojen ensimmäinen lentävä lause.

Kameran asettelua ryhmäpotrettia varten.
Pakollinen pönötyskuva Jäämeren rannalla.

Torstai, Alta – Postitie – Kautokeino – Enontekiö – Köngäs. Päätavoite saavutettu.

Aamupalan jälkeen äänestettiin geokätkön etsinnästä. Äänetys päättyi tutuksi tulleeseen tulokseen: yksi puolesta, loppujen äänestäessä “mulle käy kaikki”. Kätköä etsittiin Jäämeren rannalta paahtavassa auringonpaisteessa kunnan työntekijöiden seuratessa huvittuneena toimiamme. Näköjään valtion- ja kunnan työntekijöillä on sama työtahti joka maassa: yksi tekee ja kaksi tarkkailee tilannetta. Ja kesätyöntekijät on valittu vakituisten työmiesten silmäniloksi.

Viimein pääsimme retken kohokohtaan, nimittäin postitielle. Ensin lyhyt historian tunti:

Altan ja Kautokeinon välinen vanha postitie on osa Norjan kulttuuriperintöä ja oli aktiivisessa käytössä aina vuoteen 1971, jolloin valtatie R93 valmistui. Tien varrella on ollut autiotupia noin kolmenkymmenen kilometrin välein. Matkaa on tehty jalan, hevosilla tai poroilla. Kun matkalainen pääsi Gargiaan, kuljettiin loppumatka Altaan veneillä. Paikallinen väestö käyttää tietä vain kesäisin. Talvisin kuljetaan järviä ja jokia pitkin. Pohjoispätkäksikin kutsuttua, Beaskkádasin (Bæskades) yli kulkevaa Altan ja Mázen välistä osuutta on viime vuosina parannettu valtion toimesta ja tämä 27 kilometrin mittainen tienpätkä soveltuu hyvin myös polkupyörä- ja vaellusretkiin, sekä nykyautoille. Tällä pätkällä on yksi tien korkeimmista kohdista, tien kiivetessä parhaimmillaan yli kuusisataa metriä merenpinnan yläpuolelle.

(Lähteet: Gargia Fjellstue AS, Suolovuopmi Fjellstue AS, Alta turistinfo)

Sata kilometriä silkkaa hupia tiedossa.

Ajaminen tuotti hankaluuksia, kun yhtäaikaa piti seurata mutkaista tietä ja hienoja maisemia. Saimme myös kokea pohjoisen alueen nopeat säänvaihtelut. Ensin satoi vettä ja vartin päästä, tunturin toisella puolella aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Tie loppui aivan liian äkkiä ja edessä oli tylsä asfalttibaana Kautokeinon kautta Enontekiölle.

Perjantai, Köngäs – Kemijärvi – Raajärvi. Ilmavan sadeasun valmistus.

Aamulla pääsimme hieman nopeammin liikkeelle, koska Könkäällä ei ollut yhtään geokätköä. Teemu M:n ja Samin laittaessa aamupalaa keskusteltiin pitäisikö porukka herättää moottoripyörää kaasuttelemalla ja mökkiä ympäri kiertäen. Katsoimme ikkunasta ja huomasimme myöhästyneemme, siellä yksi jo kiersi mökkiä ympäri ja kaasutteli. Mutta ilman moottoripyörää.

Kätkö on ison kiven juurella.

Levin huipulta etsittiin geokätköä. Kätkön kuvauksessa sen olevan ison kiven juurella. Se löytyikin tosi helposti. Ilma oli mitä hienoin ja matka sujui rauhallisesti aina Kemijärven nurkille, missä Taatsin Seita kosti Teemu L:lle. Muistathan että Teemu ei jättänyt Seidalle uhrilahjaa? Seita tiputti sadeasun tarakalta. Asu tarttui täydessä vauhdissa ketjuihin rikkoen pyöriessään ketjusuojan, kilpitelineen ja molemmat takavilkut. Tästähän riemu repesi. Jopa Tero innostui ottamaan useamman valokuvan, rikkoen näin lähtöpäivänä antamansa lupauksen ottaa reissulla vain kaksi kuvaa, yhden molemmista maista. Vilkut korjattiin – siis Teemu korjasi muiden toimiessa työnjohtajina – ilmastointiteipillä. Mutta sadeasusta oli tullut mallia “ilmava” ja sen korjaamiseksi ei ollut riittävästi teippiä. Reiluina kavereina toivoimme loppupäiväksi sadetta. Ei satanut. Lauantaina oli kaikilla jo sen verran kiire kotiin että ajettiin isoja teitä pitkin.

“Nythän se näyttää jo vähän crossipyörältä.” “Vilkut on vain vähän nuupahtaneet.”
Sadeasu irtohihoilla.

Postitielle päästäksemme teimme yli tuhannen kilometrin siirtymän ja kotimatkaakin kertyi saman verran. Pariin otteeseen kastuimme perusteellisesti, koimme useita pieniä ja vähän suurempiakin vastoinkäymisiä. Onnistuimme löytämään joka päivälle hyvin erilaisia reittejä. Saimme nauttia pienistä ja isoista sorateistä, mutkaisista asfalttipätkistä ja mahtuipa joukkoon myös pieniä polkuja ja kuraleikkejäkin.

Reissun viimeiseltä soratieltä löytyi vielä isohko monttu.

Reissua muisteltiin järjestämällä myöhemmin syksyllä perinteinen nahkiasvideosurautus. Siellä saimmekin kuulla Teemu L:n lähtevän työkomennukselle ulkomaille, joten ensi kesän ajelut eivät välttämättä toteutuisi samalla porukalla. Ensi kesäksi on jo jotain suunnitteilla, mutta se vaatii ensin ainakin yhden saunaillan.