Viisikko Venäjällä (2012)

Viisikko Venäjällä (2012)

Syksyllä 2011 tuli sähköpostiin kysymys: “Lähdetäänkö ensi kesänä Venäjälle?”. Vastasin että no lähdetään. Osa porukasta empi hetken, sillä heidän mielestään Venäjälle ei voi mennä ilman lumipukua ja konepistoolia. Syksyn mittaan kummasteltiin myös sitä että mikä ihme tuonne itärajan taakse vetää, onhan Suomessakin ajamatonta soratietä vaikka millä mitalla.

Tarinan mukaan alkuperäinen idea syntyi edellisenä kesänä kun osa porukasta oli Sallan nurkilla törmännyt ruotsalaiseen motoristiin matkalla Venäjälle. Kuuleman mukaan matkaajalla ei ollut alkuperäistä rekisteriotetta mukana ja matka oli tyssännyt rajalle.

binary comment

Keväthankien sulaessa oli alkuperäinen kymmenen hengen ryhmä kutistunut viiteen. Matkalle lähtisivät: Teppi, Totti, Hectoe, Jani ja Pkilpo. Kolme Africa Twiniä, yksi Super Ténéré ja yksi Bmw 1100 GS. Venäjää opiskelin ensin syksyn omiin nimiiin ja kevään kansalaisopistossa. Huomasin etteivät asiat enää jääneet yhtä hyvin päähän mitä nuorena, jos ne silloinkaan sinne kovin hyvin asettuivat. Ensin ei muistanut mitään, sitten muisti että minun pitäisi tämä muistaa ja kolmannella kerralla jotain jäi päähänkin.

Ohjaajakokous pidettiin toukokuun lopulla. Täytettiin viisumihakemukset, jaettiin varaosat, retkikeittimet, kaasupullot ja kirveet. Rokotuksia otettiin pitkin kevättä. Tavan mukaan osa jäi viime tinkaan, kun hepatiittirokotuksen pistokset otetaan kuukausina 0, 1 ja 12. Tämä ei ollut kaikkien tiedossa. Luultiin että yksi piikki ja sillä selvä.

Yhdet kylmät hiet ehdittiin vielä ottaa kolme päivää ennen lähtöä. Huomattiin että viisumissa on tyhjä paikka valokuvalle tekstillä “действительно без фотографии”. Todella huonolla venäjän taidolla tuota sitten käänsin. фотографии on valokuva, без on prepositio tarkoittaen vailla tai ilman, no tuon действительно on sitten pakko tarkoittaa että ei kelpaa tai kelvoton. Näistä puuttuu valokuvat! Matkatoimisto on mokannut! Hetken päästä yritin uudestaan Google Translatorilla, ensimmäinen sana tarkoittaa juuri päinvastaista. Siis kelpaa ilman valokuvaa! Asia varmistettiin soittamalla viisumitoimistoon.

Kaksi päivää ennen lähtöä alkaa jännitys hiipiä ukkoihin. Matkaa on suunniteltu koko syksy vähän naureskellen. Nyt sinne rajan taakse pitäisi oikeasti lähteä.

Tiistai, Oulu – Vartius

Kokoontuminen oli tiistaiaamuna Muhoksen Nesteellä. Lähtökahvit, tankkaus ja menoksi.
Lounaalle pysähdyttiin Ristijärvellä. Kaikki paitsi Teemu L saivat mahansa täyteen. Olimme paikalla lounasajan loppupuolella. Ensimmäiset raapivat kattilanpohjat lautasilleen ja Teemun tullessa viimeisenä oli jäljellä vain pahanmakuista häivähdyksen lihaa sisältävää perunalaatikkoa.

Jotain etsitään taas

Yhdellä metsäautotiellä meidät pysäytti vastaantullut autoilija. Valmistauduimme vastaanottamaan helvetillinen huudon siitä että pilaamme tiet ja taimikot. Mersumies olikin vain iloinen että näillä kairoilla liikkuu joku muukin. Kertoi olevansa marja- ja hillapaikkoja katsastamassa. Tai sitten oli siivouspäivää tai vihaista puolisoa karussa. Päivän viimeisellä tauolla vastaan tuli miehenalku mönkijällä. Hän oli papan kanssa puunajossa ja kovaan ääneen ihmetteli miksi me ajelemme täällä korvessa. Kerroimme miksi välttelemme asfalttia. Poika pyysi meitä heille saunaan. Kieltäydyimme kohteliaasti ja jatkoimme matkaa.

Jani täyttää tulliselvityskaavaketta. Huomenna selviäisi että meillä oli vanhentunut lomake.

Keskiviikko, Vartius – Vuokkiniemi

Aamupalalla kuuntelimme kun kuvauskopeissa yönsä viettäneet valokuvaajat vaihtoivat kokemuksiaan. Puheissa vilisi meille tuntemattomia suomenkielen sanoja kuten valotusaika, iso-herkkyys, vastavalosuoja ja paljon f-kirjaimella alkavia lukuja.
Miten joku voi olla niin hullu että ajaa toiselta puolelta Suomea yöksi johonkin koppiin missä ei saa juoda alkoholia eikä tupakoida eikä puhua eikä rapistella eikä työntää päätä tai käsiään tai jalkojaan karhujen syötäväksi? Paljon järkevämpää on ajaa Suomen halki kinttupolkuja pitkin ja jatkaa matkaa Venäjän puolelle samanlaisille kinttupoluille.

Kun tavarat oli pakattu ja olimme valmiita lähtöön, Pekka huomasi navigaattorinsa puuttuvan. Tyhjensimme Pekan laukut ja muut kääröt. Telttakin leviteltiin nurmikentälle kahdesti. Emme löytäneet navigaattoria, moottoripyörän avaimet kylläkin. Navigaattori löytyi lopulta viimeisestä laukusta.

Suomen tullissa koko porukka puhallutettiin, passit tarkastettiin ja toivotettiin hyvää matkaa. Venäjän tullissa vierähti pari tuntia. Ensin meidät määrättiin täyttämään maahantulokortit. Virkailijalta saimme yhden kynän josta loppui hetken päästä muste. Haimme omat kynät ja täytimme kaavakkeet. Tämän jälkeen oli passien ja viisumien tarkastus. Tarkastusvuorossa olevan passia, viisumia ja rekisteriotetta tutkittiin ikuisuudelta tuntunut aika. Lopuksi kuului helpottava “ka-tsunk, ka-tsunk, ka-tsunk” ja matka jatkui seuraavalle pisteelle. Sitten pitäisi täyttää tulliselvityskaavakkeet. Sanoimme että meillä oli ne valmiiksi täytettynä. Mutta lomake oli jossain vaiheessa vuotta vaihtunut eivätkä meidän lomakkeet kelvanneet. Ei muuta kuin täyttämään lappu kahtena identtisenä kappaleena, sillä lomake ollut jäljentävä. Kun on kirjoittanut runkonumeron pari kertaa väärin ja kastellut lomakkeen juomarepusta valuneella vedellä ei enää hymyilyttänyt. Matka jatkui pihalle. Koppalakkinen nuori mies tarkasti passin, löi toiseen tulliselvityskaavakkeisiin leimat ja otti toisen kaavakkeen itselleen. Huumekoira ilmestyi jostain nuuskimaan pyöriä ja miehiä. Tero ja Jani määrättiin aukaisemaan sivulaukut, hetki siinä ihmeteltiin vakuumipusseissa olleita alusvaatteita. Näytettiin että voimme jatkaa matkaa. Viidenkymmenen metrin siirtymä seuraavalle puomille. Passin ja viisumin tarkastus ja eteenpäin.

Jokusen kilometrin ajettuamme päätimme pitää lyhyen tauon tullista selviämisen kunniaksi ja tullissa avatut laukutkin pitäisi kiinnittää paremmin. Ei ehditty polttaa kuin puoli tupakkia niin nuori upseeri ja sotamies kävelevät laukkujaan kiinnittävän Janin luokse kovasti venäjää puhuen. Pyörän luota kuuluu huuto: “Samiii! Tuu auttaan!” Marssin paikalle ja ilmoitan että puhun erittäin huonosti venäjää. Upseeri selittää minulle jotain ja vastaan etten ymmärrä. Hän osaa kaksi sanaa englantia: “Don’t stop”. Samassa muistan että rajavyöhykkeelle ei missään tapauksessa pysähtyä. Näytän että jatkamme matkaa heti kun laukut on kiinnitetty. Asia on ymmärretty ja herrat poistuvat. Huomaamme pysäköineemme rajavartijoiden kasarmin eteen. Erittäin järkevää.

Maailmanmatkaajat pysäköivät rajavartioiden kasarmin eteen.

Muutaman kilometrin ajettuamme tulee vielä yksi passintarkastus. Näytettyämme passit viidennen kerran ja kaiken ollessa edelleen kunnossa, jatkamme matkaa Kostamukseen.

Kostamon bensis.
Ruokatauko huoltoaseman takapihalla.

Kostamuksessa tankattiin pyörät ja kuskit ja matka jatkui kohti Vuokkiniemeä.
Muutama kilometri Kostamuksen jälkeen tien reunassa oli kärsinyt vasemmalle olemattoman pienelle soratielle osoittava tienviitta, jossa luki “Карелия” (Karjala). Risteyksessä tutkittiin useampaa navigaattoria ja paperikarttaa. Kaikki olivat sitä mieltä että vasemmalle menevät tie on oikea. Iltapäivällä saavuttiin Vuokkiniemeen ja perinteisen hortoilun jälkeen löysimme Kuitintorpalle. Tervetulokahvien jälkeen kävimme kävellen tutustumassa kylään. Tämän jälkeen oli vuorossa lounas jonka aikana kuulimme kylän historiikin. Opittiin että perinteiseen venäläiseen ruokailuun kuuluu pakollisena kolme vodkaryyppyä. Ensimmäinen otetaan talolle, toinen vieraille ja kolmas naisille. Kolmannen ryypyn miehet nauttivat seisaltaan. Tämän jälkeen voi jokainen kohottaa maljoja haluamilleen asioille. Kohotimme illan päälle vielä maljat kurapyörille.


Torstai, Vuokkiniemi – Kalevala – Pääjärvi – Paanajärven kansallispuisto

Pekka oli ensimmäisenä lähtövalmis. Teemu kävelee pyörien luo käsissään suojahousut ja kysymys että kenenkähän nämä ovat? Pekanhan ne. Odoteltiin hetki. Pekka totesi olevan vastoin todennäköisyyden lakeja että kaikki olisivat yhtä aikaa valmiita.

Ajeltiin Kiskis kukkuloille. Meidän perässä saapui linja-autolastillinen eläkeläisiä. Kuljettaja manaili miksi näille kinttupoluille pitää tulla kalliita autoja särkemään. Paikoin kun pystyi ajamaan melkein neljääkymppiä. Eläkeläisryhmää kiinnosti kukkuloita ja juoksuhautoja enemmän meidän kalustomme. Pakollisten patsas-, tykki- ja pönötyskuvien jälkeen jatkoimme matkaa Kalevalaan.

binary comment

Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme kylän laidalta upouuden bensa-aseman. Kilometri on ilmeisesti Venäjällä eri mittainen mitä Suomessa. Opastekyltin mukaan asemalle oli kilometri, pyörien mittareihin matkaa kertyi viidettä kilometriä. Kalevalasta matka jatkui kohti Pääjärveä.

Etulokasuojan korjausta välillä Vuokkiniemi – Pääjärvi.

Opastuskeskuksessa täyttelimme läjän papereita ja allekirjoitimme yhden jos toisenkin lappusen. Samalla hoidettiin myös Venäjän viranomaisten vaatima rekisteröinti. Virkailija kertoi puiston harrastusmahdollisuuksista: kalastusta, laivaristeilyä, patikointia ja niin edelleen. Kyseli oliko meillä mukana eläkeläisiä tai pieniä lapsia. Kieltäydyimme aktiviteeteista ja liinavaatteista. Sanoimme saunan ja unen riittävän ja ilmoitimme heti aamusta hakevamme rekisteröintilomakkeet.

Kyselimme virkailijoilta missä olisi hyvä ruokapaikka. “Кафе Сова” löytyisi kun ajaisimme ensimmäisestä risteyksestä oikealle, paikka olisi heti vasemmalla. Menin ensimmäisestä risteyksestä vasemmalla ja etsin paikkaa oikealta. Ei löytynyt. Onneksi Teemu muisti ohjeet paremmin ja pääsimme syömään.

Cafe Coba. Samassa pihassa oli myös posti ja kodintekniikkaliike.

Yllättäen ruokalistalla oli kaikki viinat suomeksi ja venäjäksi, mutta ruuat ainoastaan venäjäksi. Ilmeisesti suomalaiset eivät juurikaan ruokaile täällä. Tumma neito puhui ainoastaan venäjää ja vaalea ei puhunut mitään. Avuksi otettiin tarjoilijalta löytynyt Suomi-Venäjä ruokasanasto ja minun Suomi-Venäjä keskusteluopas. Ruokia tilattiin kohtuullisen pitkään, mutta hyvin piti tytön hermo meidän haisevien ukkojen kanssa. Onnistuin tilaamaan viisi keittoa, viisi perunamuusi ja neljä pihviä. En minä pihviä olisi halunnutkaan. Päivällisen jälkeen haimme viereisestä kaupasta aamupalatarvikkeet ja ajoimme vielä kuusikymmentä kilometriä Paanajärven kansallispuiston portille. Hieman suomea osannut Sergei tarkisti lupamme ja toivotti tervetulleeksi. Vielä kaksikymmentäneljä kilometriä ja olimme mökin pihassa. Perillä odotti kuuma sauna, komeat maisemat ja käsittämättömän paljon sääskiä.

Paanajärven kansallispuiston rantaa.


Perjantai, Paanajärven kansallispuisto – Pääjärvi – Uusi Jyskyjärvi – Jyskyjärvi

Pyöriä pakattaessa huomasimme että Pekalta oli kadonnut paukkupullo. Ténérén pakoputki ja Bmw:n toinen ajovalo olivat revenneet kiinnikkeistään. Pakoputki korjattiin rengasraudalla, klemmareilla ja rautalangalla, ajovalo ilmastointiteipillä.

Super Ténérén uusi pakoputkenkannake. Tällä mentiin loppumatka.
Nippusiteillä ja ilmastointiteipillä korjaa useimmat viat.
Harvinaisuus. Remontoitu Honda.

Pääjärven ostoskeskuksesta ostettiin jäätelöä, vettä ja lisää klemmareita Yamahaan. Ostarin pihalla Pekan seuraan liittyi paikallinen elämää nähnyt mies. Mies meni polvistui Bmw:n viereen alkaen silitellä ja halailla moottoria. Mies puhui venäjää ja Pekka suomea. Lyhyen keskustelun jälkeen mies näytti yläpeukkua ja sanoi: “Bmw harasoo, Honda njet harasoo”. Ei kyllä tiennyt mistä puhui. Pekka kertoi meillä että mies oli joskus omistanut Ural-moottoripyörän. Mies oli vielä sanonut että Uralissa on samanlainen moottori mitä Bmw:ssä. Moottoripyöräharrastus ei tunne kielirajoja.

Uusi Jyskyjärvi oli kamalan näköinen paikka, kun taas (vanha) Jyskyjärvi oli reissun kaunein kylä. Oli kuin olisi matkustanut ajassa kuusikymmentä vuotta taaksepäin. Löysimme hyvän leiripaikan muutama kilometri kylän eteläpuolelta. Uni tuli jälleen kerran kovin äkkiä.

Leiri Sirkka-Kemi-joen rannalla.
Ajopäivän tapahtumien kertaus.
Toisella Hondalla oli parempi yösija.

Lauantai, Kostamus – Vartius – Oulu

Venäjän tullissa tarkastettiin passi, maahantulokortti ja tullauslomake. Pyörät ja laukut eivät kiinnostaneet ketään eikä huumekoiriakaan näkynyt. Koko homma oli ohi alle vartissa. Suomen puolella juteltiin tullimiesten kanssa kymmenisen minuuttia. Kun teimme lähtöä niin yksi huusi että pitäisi vielä passit käydä näyttämässä. Heilutimme passeja ovelta ja sieltä toivotettiin turvallista kotimatkaa.


Mitä jäi matkasta mieleen?

Venäjästä on, suurkaupunkeja lukuunottamatta, kovin hankalaa saada luotettavaa tietoa. Venäjä on maa josta jokaisella on hyvin vahva mielipide, vaikka ei koskaan olisi siellä käynytkään. Venäjän kielen taito, vaikka vain alkeet, helpottaa asioimista. Toki myös hyvillä hermoilla ja kynällä ja paperilla saa asiansa selvitettyä. Lähdimme etsimään ystävällisiä ihmisiä ja huonoja teitä. Molempia löysimme vaikka millä mitalla. Venäjällä matkustamista ei tarvitse mitenkään erityisesti pelätä. Terveellä järjellä ja normaalilla varovaisuudella pärjää. Tämä ei tulisi jäämään porukan viimeiseksi reissuksi itärajan taakse.