Ryhmäajon kultaiset säännöt

Ensimmäinen ja viimeinen kuljettaja tietävät ajoreitin.

Osallistujilla on vetäjän nimi ja puhelinnumero. Ja sama toisinpäin.

Ajetaan tien oikeaa laitaa. Ei koskaan rinnakkain. 

Pidetään riittävä väli edellä menevään. Kyseessä ei ole kilpailu.

Ei ohitella muita. Jos on tarvetta vaihtaa ajopaikkaa ryhmässä, tehdään se tauolla.

Pidä mielessä minkälainen pyörä lähti tauon jälkeen sinun perääsi.

Jos risteyksessä ei ole ketään odottamassa, jää odottamaan muuta ryhmää.

Edellä ajava varmistaa risteyksessä että takana tuleva tietää mihin suuntaan käännytään. Monesti tiestä nouseva pöly tai huonot vilkut vaikeuttavat havainnointia ja edellä menevä pyörä huomaa vasta myöhäisessä vaiheessa että takana tuleva on huomannut mihin suuntaan risteyksestä käännytään. Hyväksi havaittu tapa on että perässä ajava kuittaa käännöksen ja sen suunnan havaituksi heilauttamalla jalkaa.

Jos takana ajanutta kaveria ei näy risteyksessä, jäädään odottamaan muuta ryhmää. Ryhmän kokoonnuttua vähintään kaksi pyörää lähtevät tarkistamaan tilannetta. Tässä vaiheessa on syytä pitää vauhti maltillisena ja noudattaa erityistä varovaisuutta.

Pitkältä sorapätkältä asfaltille siirryttäessä on hyvä ottaa porukka kasaan. Myöskin kauppakeskukseen mentäessä on hyvä ottaa porukka kasaan ulko-ovella tai viimeistään tuulikaapissa.

Vesiestettä tai muunlaista kuvauspaikkaa ylittäessäsi älä pysäköi pyörää heti esteen välittömään läheisyyteen vaan aja reilusti kauemmas. Näin jää myös viimeisenä tulevalle tilaa ja hyvä ajolinja.

Navigaattoreita käytettäessä varmistetaan että kaikilla on ajoreitti jälkenä (“track”), koska käytettäessä reittiä (“route”) jokainen navigaattori laskee reitin eri tavalla johtuen käyttäjän tekemistä asetuksista.

Kuumana päivänä kannattaa olla valmiiksi katsottuna hyvä uimapaikka. Eikä ahnehtia liikaa kilometrejä, kuumuus vie tarkkaavaisuuden.

Illan kauppalista kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä. Nälkäisenä tulee ostettua kaikkea turhaa. Ja aivan liikaa ruokaa.

Ensimmäinen ja viimeinen puolituntinen ovat kaikkein vaarallisimmat. Alkumatkasta saattaa olla liikaakin intoa ja loppumatkasta olet väsynyt etkä enää keskity täysillä.