Kuraukkojen moottoripyörähistoriikki

Täältä löytyy Kuraukkojen moottoripyörähistoriikki. Osalla on ollut vähemmän kalustoa, ja toisilla taas….vähän enemmän. Painikkeista pääset suoraan haluamasi henkilön tarinaan. Mutta jos sinulla on vähän enemmän aikaa, niin lue toki kaikki (eivät missään erityisessä järjestyksessä). Kalusto on vaihtunut paikoin tiheästikin. Ja aina on vaihtoon ollut hyvä syy. Ainakin omasta mielestä.

HECTOE

Isä osti minulle ja veljelleni kaksikin mopoa kun olin n. 10 vuotias. Toinen oli jonkun itse väsäämä kolmirattainen mopo ja toinen perinteisempi kaksipyöräinen automaattimopo. Niillä tuli rällättyä vuosia kangasmetsä ihan sinisenä savusta, kun käytettiin aina moottorisahan teräketjuöljyä 2-tahtibensan voitelussa. 15-kesäisenä sain Suzuki PV:n, mutta yhden kesän jälkeen mopo siirtyi enemmän vuotta nuoremman pikkuveljeni käyttöön. Sen jälkeen tuli pitkä tauko kaksipyöräisillä ajeltuun.

Hectoe, Suxuki PV50.

Raimon (Anias) juttujen innoittama rupesin tosissaan haaveilemaan matkaenduroilla ajamisesta ja reissaamisesta. Olin tuohon aikaan saanut opiskeluni pakettiin ja olin jo ollut jonku vuoden työelämässä, joten pyörän hankkiminen taloudellisesti voisi alkaa olla jo mahdollista, mutta yhtenä ongelmana oli tietenkin myös se, että minulla ei ollut moottoripyöräkorttia.

Koska jollain päristimellä piti päästä ajelemaan, laajensin katsettani myös tieliikennemönkkäreihin, koska niihin kelpasi autokortti. Ensimmäisenä tuli hommattua Fude Hornet 250cc kiinanmönkkäri, jollaisen ostin uutena Myllymäen veljesten rautakaupasta Raahesta. Kiinanmönkkärillä sai kyllä pahimman poltteen pois, mutta sen jousitus oli aivan kelvoton, joten pian nälkä kasvoi syödessä ja piti alkaa katselemaan parempaa ajopeliä.

Hectoe, Fude Hornet.

Espoosta löytyi vähän ajettu Yamaha Raptor 350cc tieliikennemönkkäri, joka piti käydä noutamassa pois kuljeksimasta. Yamaha olikin laadullisesti ihan seuraavalla levelillä. Näillä mönkkäreillä tuli harrastettua myös talviajoa, koska se ei sinänsä paljoa vaatinut: samoilla renkailla pystyi ajelemaan myös talvellakin. Samalla omat kotiseudun hiekka- ja soratiet alkoivat jo käymään tutuiksi. Yamahalla tuli käytyä jopa Limingasta Kuusamossa asti reissulla, johon matkaan lähti vaimo “huoltoautoksi”, asuntovaunu perässä.

Hectoe, Fude Hornet ja Yamaha Raptor.

Raimon ja muidenkin matkaenduromiesten juttuja tuli edelleen lueskeltua ja mielessä oli, että olisi kiva jos pääsisi ajelemaan pidempäänkin reissua, johon tieliikennemönkkäri ei sovellu kovin hyvin tiivin välityksensä takia. Lopulta keväällä 2009 päätin ajaa moottoripyöräkortin, joka tulikin hoidettua kevään ja alkukesän aikana kuntoon, vaikka omasta moottoripyörästä ei ollu vielä tietoakaan.

Kesällä 2009 moottoripyöräkuumeen kasvaessa, alussa ajatuksenani oli vaihtaa mönkkäri johonkin pienempään ja kevyempään matkaenskaan kuten Suzuki DR 350, jollainen esiintyi Raimonkin jutuissa. Jostain syystä omaan tietoisuuteen pinttyi kuitenkin Honda Africa Twin merkkinen matkaenskalegenda. Twiniä kehuttiin hyväksi pyöräksi aloittelevalle matkaenskailijalle. Huomasinkin selailevani Africa Twinejä motonetistä, kunnes silmiini osui Joesuun Jokikoneessa myynnissä oleva -98 vuosimallin hyväkuntoinen 750 cc yksilö vihreällä “camo” kuosilla 88 tkm mittarissa, eli juuri “sisään” ajettu.

Hectoe, Honda Africa Twin (RD07A).

Africa Twinillä ajaessa alkoi pikkuhiljaa kypsymään ajatus, että miltähän tuntuisi moottoripyörä, joka olisi kevyempi, jossa olisi parempi alusta ja kokoonsa nähden tehokkaampi moottori. Olin jo jonkun aikaa vilkuillut ja haaveillut KTM 690 Enduro R mallista. En halunnut kuitenkaan luopua pitemmistäkään reissuista, joten ajatuksissani pyöri sellainen moderni versio KTM 640 Adventuresta, eli eräänlainen “tee-se-itse pikkuadve”.

Loppuvuodesta 2012 suunnitelma lopulta kypsyi toiminnaksi, kun Orimattilasta löytyi vähän ajettu 2010 vuosimallin 690 Enduro R. Samalla tilailin useammalla tuhannella eurolla lisäosia pyörään pultattavaksi: Rally Raidin Evo 2 tankit, Britannia Compositen Lynx valomaski, Seat Conceptsin leveämpi penkki, Motobaun madaltavat jalkatapit, yms. pikkutilpehööriä. Vaimo lähti kuskiksi hakemaan kanssani pyörää Orimattilasta kukonlaulun aikaan aamulla, ku itse olin tullut joistain pikkujoulusta muutaman tuntia aikaisemmin.

Hectoe, KTM 690R.

Kevättalvi 2013 menikin sitten pikkuhiljaa rakennellessa pyörästä oikeaa matkaenduroa. Valmis pyörä täyttikin kaikki minun “pikkuadve” kriteerit: 22 litran bensatankit, mukava leveä penkki, valomaski ja visiiri otti paineen rinnasta pois ja madalletut jalkatapit antoi tilavuutta pitkille koivilleni. Joskus myöhemmin tilasin jopa Rally Raidin tarrasarjan, mutta ensimmäiset kesät meni ilman tarroja.

Hectoe, KTM 690R.

690 oli naurettavan helppo ajaa pahemmissa paikoissa, koska se oli lisävarusteineenkin suhteellisen kevyt ja siinä oli korkea maanvara. Muut kuraukot moittivat vaan että se näytti mopolta minun allani. Jos jonkin parannuksen olisin siihen voinut vielä tehdä, olisin voinut asentaa siihen ohjausiskarin, joka olisi rauhoittanut ohjauksen taipumusta huojumiseen kovemmissa vauhdeissa. Itseäni se ei silloin juuri haitannut, vaan lähinnä tuntui pyörän ominaispiirteeltä. 690 oli parhaimmillaan pienemmillä sora- ja hiekkateillä, vaikka kyllä sillä pitempiäkin siirtymiä isoa tietä tuli ajettua.

Koska 690 ei soveltunut ollenkaan kaksipäällä ajamiseen, tuli ajatus katsella kakkospyörää vaimon kanssa reissaamiseen. Oulusta löytyi sopuhintaan Honda 1100 Pan-European. Pannarilla käytiin vaimon kanssa yksi pitempi Lapin reissu, jossa tuli todettua tämän kaltaisen matkapyörän rajallisuus: koska soratiellä ajaminen oli yhtä tuskaa, piti pysytellä kestopäällysteellä, joka tuntui vapauden rajoittamiselta. Sinänsä Pannari oli ikäisekseen hyvä siihen mihin se oli tarkoitettu, eli mutkaisille asfalttiteille pitkillä reissuilla. Loppujen lopuksi Pannarilla tuli ajettua enimmäkseen työmatkaa.

Hectoe, Honda Pan European.

Vuonna 2016 Honda julkaisi pitkästä aikaan modernin version vanhasta klassikostaan Africa Twinistä. Huomasin että vanha suola Africa Twiniä kohtaan alkoi janottamaan ja tulikin katseltua eräänkin videonpätkän Youtubesta tästä uudesta tonnisesta Africa Twinistä. Eipä aikaakaan kun piti käydä paikallisesta liikkeestä kyselemässä että mitä ne maksaisi 690:stä välejä.

Hectoe, Honda Africa Twin (CRF1100L).

Sen minkä matkustusmukavuudessaan koon ja painon myötä voittaa, sen pehmeässä hiekassa ja mudassa häviää. Pehmeässä maastossa ajamista isolla pyörällä piti opetella uudestaan ja se vaatii paljon itseluottamusta. Iso-Twini oli parhaimmillaan erikokoisilla sorateillä, jossa se olikin varsinainen driftiohjus. Tonnisesta koneesta löytyi riittävästi vääntöä irroittaa takarengas helposti tiestä hallittuun luisuun. Taustapeilistä oli kiva katsella, kuinka suihku pikkukiviä piirtyi taivaanrantaan kaasua vääntäessä. Takarengas kului kirjaimellisesti silmissä.

Vuonna 2019 KTM julkaisi vihdoin omaan unelmasegmenttiini sen “pikkuadven”, eli 790 Adventure R:n, mitä olin joskus aikaisemminkin toivonut. Aluksi pyörän ulkonäkö ei herättänyt mitään mielenkiintoa, mutta kun pyörästä alkoi tulemaan positiivisia testejä ja arvosteluita, uusi Kotari rupesi tuntumaan just sellaiselta pyörältä, mikä voisi sopia minun ajotyyliin ja ajoille. R-mallin ulkonäkökin alkoi näyttämään siistiltä lukemattomien Youtubesta katseltujen fiilistelyvideoiden jälkeen.

Hectoe, KTM 790R.

Kieltämättä tunne oli hieman haikea kun jätin “punaisen paholaiseni” Vantaan RxMoton pihaan ja lähdin vieraan ratsun matkassa eteenpäin. Jotta pyörä tuntuu omalta, kaikkien pyörien kohdalla merkittävimmät asiat säätöihin ovat olleet, sekä tangon korkeus ja asento, että penkin ja visiirin korkeus. Tilasin 790:n suoraan liikkeestä korkeammalla rally penkillä ja parin sentin tangon korotuksella. Kun tangon asento, pleksin korkeus ja jousituksen perussäädöt olivat kohdillaan, pyörä alkoi tuntumaan siltä miltä pitää. Kesän reissujen, kuten No-Plan-Is-Good-Plan reissun, jälkeen on sellanen fiilis että 790 on paras matkaenduro, minkä voi tällä hetkellä rahalla saada. Africa Twiniin verrattuna parannuksia oli jousitus ja pyörän ketteryys lähes 30 kiloa kevyemmän painon myötä.

Loppusanat: Moni nimimerkki kurapyöräfoorumilta on saanut kasvot ja nimet niiden takaa, sen jälkeen kun foorumia tuli lueskeltua ennen oman moottoripyörän ostamista. Osasta niistä on tullut todellisia ystäviä ja monesta hyviä kavereita ja hyvänpäivän tuttuja. Ilman tätä harrastusta elämäni olisi ollut huomattavasti köyhempää, nimittäin loppupeleissä parasta tässä on ollut tämä porukka, mihin on saanut tutustua. Olenkin monesti sanonut, että “Pääasia ei ole se millaisella matkaenskalla ajelee, vaan että on matkaenska millä pääsee ajelemaan”.

P.S. Olemme suunnitelleet veljieni kanssa kesälle 2021 yhteistä moporeissua, jota varten olen hommannut valmiiksi tällaisen helmen kuin Mash 50cc.

Hectoe, Mash 50.

JANI

Kyllähän mopot kiinosti jo ala-asteella, mutta omasta moposta oli turha haaveilla. Onneksi sattui olemaan hyvä kaveri jolla oli mopoa ja crossipyörää millä pääsi rälläämään nuoruudessa. Teininä tuli mummolassa ajettua pari kesää pappatunturilla. Siitä jäi hyvät muistot. Eihän se ihan vakio ollut enää lopussa. Sillä kävin ajamassa jopa crossirataa. Näin jälkeenpäin ajateltuna ihme, että se kesti nipussa. No meni siinä ainakin yksi kone:-)

Mopo ikään, kun tulin ja kotona ehdottelin, että eikä sitä saisi mopoa? Vastaus oli, että sitä ei tänne kaupunkiin osteta varastettavaksi. Silloin päätin, että kun kasvan isoksi ja tulot antaa myöden niin ostan jonkun härvelin. 2003 sain koulut käytyä ja pääsin töihin. Melkein heti ostin Kawasaki KX 125. Sillä tuli ajettua crossia ja enskaa. Vähän tämän jälkeen löysin Aniaksen Raimon sivut ja rupesi tuo matkaenduro homma kiinnostamaan. 2004 ajoin pyöräkortin ja ostin Honda NX650:n. Sillä tuli pari vuotta ajettua, kunnes se varastettiin.

Jani, Honda Dominator.

Pari vuotta meni vielä Kawalla crossia ja enskaa ajellessa, kunnes rupesi kalastus olemaan ykkösharrastus. Crossi vaihtui veneeseen. 2010 ostin Yamaha XTZ750 Superteneren. Sillä oli tarkoitus nautiskella rauhallista ajoa. Varusteetkin tuli kaikkia myytyä pois ennen tuota. No ei se ihan, niin menny. Kyllä sitä taas löysi itsensä huonoilta teiltä ja sinkkikin oli välillä kohtuu kireällä. No varustekauppaan mars.

Jani, Yamaha Super Ténéré (750).

 2014 vaihdoin Yammun KTM 640 Adventureen. Sillä on tullut siitä lähtien ajettua. 

Jani, KTM 640 Adventure.

2019 ostin toiseksi pyöräksi uudestaan Yamaha XTZ750 Superteneren, kun halvalla sain. Myin sen kuitenkin loppuvuodesta pois.

Jani, Yamaha Super Ténéré (750).

Kotariin, kun oli tottunut, niin ei se enää istunut käteen. Jarrut ja alusta loppui heti kesken, kun vähän yritti vauhtia pitää. Toki tuossakin oli vähä parempi alusta ja muutenkin hienosti tuunattu aikanaan yhden Foorumin jäsenen toimesta.  Monta kertaa viime vuosina on mopokuume ollut kova, mutta ei ole saanut aikaiseksi vaihtaa. Ilmeisti on ne kuuluisat ruuhkavuodet menossa, niin ei montaa tonnia tule vuodessa ajettua. Panostanut sitten niihin A-luokan reissuihin:-)

MARKKUHOO

Pitääkö näihin jarrupalatkin vaihtaa – tai tarinoita Markun muutamista matkaenskoista

Jätkät virnuili että olisin omistanut muka kaikki valmistetut matkaenskamallit. Pikkuisen on kyllä liioittelua. Joku kans joskus ääneen ihmetteli, että eikö sulla Markku muuten ole ollut tuommoinen bemarin Xchallenge-mallin peli omistuksessa kolme kertaa?! No ei nyt pidä sekään paikkaansa. Neljä kertaa on ollut, kolme eri yksilöä. Krhm.

Tosiaan kun 2005 alkukesällä hetken Aprilia 650 Pegaso -vuokrapyörää kokeiltuani sinetöityi mun matkaenskasuuntaukseni, niin siitä muutamien viikkojen päästä mulla oli jo eka ihan oma matkaenska alla. Se oli Saksasta tuotu käytetty BMW 650 Funduro, eli tuon Aprilia Pegason rinnakkaismalli, pitkälti samalla Rotaxin moottorilla, mutta netistä lukemani perusteella hieman laadukkaampana BMW:n speksaamana kokonaisuutena.

MarkkuHoo, BMW 650 Funduro.

Bemarilla aloin ajella Oulun seudun sorateitä, ja seurata myös Pohjolan Kurapyöräilijöiden keskustelupalstaa, jossa mm. ilmoiteltiin paikallisista porukka-ajoista, makkarasurautuksista. Ensimmäiselle surautukselle uskaltauduin kotikulmilla, ja siellä alkoi pikkuhiljaa tulla nimimerkkejä tutuiksi. Fundurolla osallistuin myös ensimmäiselle yöajelulle, jota veti paikallinen kurapyörälegenda Raimo. Raimo ystävällisesti opasti minua ensimmäisillä pehmeillä hiekoilla ajoon (yöllä!). Muilla taisi olla karkeammat rupulikumit alla ja ehkä pikkuisen ajotaitoakin, minä hikoilin ja könysin Fundurolla – ja tykkäsin. Matkaenskamiehet ei turhia pullistelleet, kaikkia autettiin ja kannustettiin hyväntahtoisesti, aloittelijanakin tunsin olevani tervetullut joukkoon.

Seuraavana kesänä hommasin Fundurosta parannellun uudemman ja maastokelpoisemman mallin, BMW F650 GS Dakar:in. Siihen tuli vaihdettua myös karkeammat kumit, ja jatkettua edelleen paikallisissa surautuksissa ryhmäajoja, tutustuen lisää paikallisiin nimimerkkeihin.

MarkkuHoo, BMW 650 Dakar.

No, sitä seuraavana vuonna (2007) sitten oli tallissa enempikin tuuletusta. Hommasin ensinnäkin talliin Bemarin kaveriksi keveän pikkupyörän, Suzuki DR350SE:n eli “Pikku-Tohtorin”, jolla ajattelin kokeilla myös seuraavana talvena piikkirenkailla talviajoa. Suzukin keveys oli valttia kun tie meni huonoksi tai paksulle hiekalle. Kävin sillä kaverin kanssa myös Kuusamon matkareissun metsäteitä pitkin, kelpo matkaenskakin se siis oli.

MarkkuHoo, Suzuki DR350SE.

Mutta olin alkanut haaveilla myös kaksisylinterisestä matkaenskasta, ja selailin Saksan mobile.de myyntisivustoa sillä silmällä. Sieltähän se ensimmäinenkin pyörä oli tuotu, Saksan hinnat ja tarjonta oli houkuttelevaa. Ja itse hakemalla saisi selvää säästöä! 

Eikun tallista Bemari myyntiin, ja sopivan hinnan kera se lähtikin nopeasti. Vielä nopeammin nousi saksanhaku-kuumeeni. Kaksipyttyisten tarjonnasta houkutteli kurapyörä-genren yksi merkittävä legenda, Honda Africa Twin. Sitä pidetään suurinpiirtein atomipommin kestävänä matkajuhtana, jolla ajetaan leppoisasti auringonlaskuun ja takaisin. Aikansa haarukoin Saksan tarjontaa ja optimoin aluetta josta hakureissu onnistuisi kohtuullisessa ajassa. Syyskuussa Aachenista löytyi sikasiistin näköinen komea musta Twini, ja sovin kaupat yksityisen myyjän kanssa. Lentämällä Saksaan, ajamalla ja laivalla takaisin.

Twini oli aivan viimeisen päälle tyylikkäässä kunnossa, sillä kelpasi hyristellä!

MarkkuHoo, Honda Africa Twin (RD07A).

Ajatus oli, että pidän pikku-Suzuki talvipyöränä, ja sitten isomman Twinin varsinaisia matkareissuja varten.  Näinhän kyllä tapahtuikin, kunnes tuli seuraava vuosi… (Huomaatteko jonkunlaista toistetta tarinassa? En tiedä mistä sellainen johtuu, mutta jatketaan tarinaa.)

Noh, vain vähän käytetty ja ajettu Xchallenge tuli keväällä 2008 rekkarahtina kätevästi Saksan liikkestä suoraan pihaan, ja olin aivan täpinöissäni. Pyörä oli kuin tehty Suomen oloihin, kylkiteippauksia myöten. Twini ja Pikku-DR lähtivät tallista uusille omistajilleen.

MarkkuHoo, BMW Xchallenge.

Tätä pyörää sitten tuunasin seuraavan pari vuotta antaumuksella. Alumiininen takalisätankki pitkiä jotoksia varten, täysin säädettävä iskari ilmajousen tilalle taakse, koko keulan vaihto kisaenskasta, kevyempi äänenvaimennin, parempi penkki, pikku pleksi, jne.

Kun vielä suunnittelin keulan ulkonäön kokonaan uusiksi bemarin silloisen tytäryhtlön Husqvarnan osin, ja vieläpä teetätin pyörään itse suunnittelemani teippaukset, niin lopputuloksena on vaatimattomasti todeten ehkä kaikkien aikojen makeimman näköinen Xchallenge-yksilö. Kas tässä alla:

MarkkuHoo, BMW Xchallenge.

…Ja sitten tuli taas seuraava vuosi. Hei, ei näihin pidä liikaa kiintyä, ja vaihtelu virkistää! Saa taas purkaa ja kasata. Välillä pienempiä, välillä isompia, yksi- tai kaksipyttyisiä. Kompromissipyörä kaikkeen, tai sitten tallissa voi olla kaksi pyörää yhtä aikaa – kunhan ne on soratiekäyttöön sopivia.

MarkkuHoo, BMW F800GS.

Esimerkiksi tämmöinen BMW F800GS oli vähän aikaa tallissa. Yhden kuukauden. Niin että eikai se ole ihme, jos mulla on pieni aukko sivistyksessä esim. moottoripyörien jarrupalojen vaihtamisessa?

No, seuraavaksi sama kärry, mutta lauteilla päikseen F800:seen vaihdettuna semmoinen räyhä, että oksat pois. KTM 950 Super Enduro R. Koneena LC-8, “veekasi”-koneellisen verran asennetta ja rähinää.

MarkkuHoo, KTM Super Enduro R.

Näitä mulla on ollut itse asiassa kahdesti. On SE niin koukuttava. Eikä sillä voi ajaa nätisti, pyörä on koko ajan sitä mieltä että milloin tämä keleen pintakaasuttelu loppuu ja aletaan ajamaan! Mahtava kampe, jonka kanssa koko ajan tapahtuu. Meidän temperamentit eivät olleet pitkäaikaiseen suhteeseen varmaan sopivat. Terveellisempi että tiemme erosivat, järkeilin. (Niin, siis kahdesti.)

Sitten mulla on ollut mm. vuonna 2012 Skotlannista ajamalla Suomeen tuotu BMW R1150GS -01 malli, jonka toin ihan tarkoituksella myytäväksi. Nimittäin punnan kurssit olivat ennätysmatalat ja pyörien hintatasot yleensäkin Saksaakin kolmanneksen halvemmat. Ajoin pyörän viikossa Skotlannista Hollannin ja Tanskan & Ruotsin kautta kotimaahan. Mahtava reissu, ja syksyllä myydessä kerrankin tein ihan hyvän tilin!

Mulla on tosiaan aina jossain välissä käynyt tallissa tuo BMW:n Xchallenge tai toinen, pikkuvikaisia edullisesti korjattavaksi, tai jos muut pyörät on ollut kesken projektin, niin kesän tärkeää reissua varten hommattuna. 

Yhden ainoan täysin pakasta vedetyn pyörän olen ostanut, ja se oli 2016 mallin Husqvarna 701 Enduro -mallin, tilattuna kuvien ja speksien perusteella.

MarkkuHoo, Husqvarna 701 Enduro.

Sittenpä hypätään merkittävään vuoteen 2014, jolloin olin siis ajellut yhdeksän vuotta kurapyörillä. Tallissani oli tuolloin KTM 690 Enduro R valmiiksi laiteltuna matkaenskarähinäpyöränä.

Mutta oliko kenties aika aikuistua, vaikka siis vieläkään ei esim. viidenkympin villitys ollut ajankohtaista. Joka tapauksessa palataan juurille siinä mielessä, että historiikkini alussa mainittu paikallinen merkittävä matkaenskanimi, Aniaksen Raimo, astuu taas kuvaan. Raimollahan oli ajopelinään massasta poikkeava peli: museoikäinen ilmajäähybokseri, BMW R80G/S Paris Dakar. ‘Gummikuh’, kumilehmä, kuten saksalaiset noita arkaaisia maatalouslomittajia ivaten kutsuivat. Raimo taas kutsui omaansa nimellä “Kanttura”.

Taustoituksena vain sen verran, että olin liikkeellä ihan mielikuvilla. Klassikkoprojekti tuntui ns. hyvältä idealta, mutta en ollut koskaan ajanut metriäkään kyseisillä kikottimilla, en edes istunut semmoisen penkillä. Projektipyörilläkin minun filosofian mukaan tullaan ajamaan matkaenskaa eikä pitämään vitriinissä, joten niiden pitäisi tuntua… hyvältä. Voiko muka vanhanaikainen laiska kumilehmä edes tuntua hyvältä ajaa? Ehkä olen tekemässä kallista virhettä. Ehkä pitäisi edes käydä tutustumassa semmoiseen paikan päällä – Raimon ja Kantturan luona. Karismaattisella Kantturalla saatu koeajo teki tehtävänsä ja Markun valtasi möreä omistamisen halu.

Tarina hyppää tässä kohtaa suoraan projektin loppuun vuosiin 2019-2020, jolloin pyörä palasi rakenneltuna vihdoin tositoimiin. Projektin aikana tallissa oli ajopyöränä KTM 990 Adventure, joten moderni vertailukohta oli lähellä. Alkuperäinen BMW R80GS riisuttuna Basic-replikaksi on keventynyt ainakin 10-15 kiloa (märkäpaino tankki täynnä nyt tasan 200kg). Ryhti on ryhdistynyt uudella säädettävällä jousituksella, ja pyörä on saanut mietittyjä uudistuotanto-osia ja huolenpitoa sellaisista legendaarisista 2-venttiilipajoista kuten Siebenrock ja Repa Myllymaa. Pyörästä on tullut hyvin käyttökelpoinen eli maastokelpoinen matkaenska, ja tykkään siitä kuin hullu puurosta. Jokin siinä on, joka puhuttelee. Karu kauneus, karisma.

MarkkuHoo, BMW R80GS ‘Finnduro’.

Kutsun tätä vuoden 1990 BMW R80GS kuraklassikkoa ‘Finnduro’ksi.
Ja se on ollut ainoa moottoripyöräni jo kolme vuotta. Luitte oikein. 

Ja olen muuten vaihtanut tuohon jarrupalatkin.
Loppu hyvin, kaikki hyvin!

PKILPO

Eka pyörä oli mopo. Tunturi Sport vm. -66 jonka ostin osina pahvilaatikoissa vuonna 1980. Ei auttanut muuta kuin kasata se ja siinä oli pakko oppia moottorista jotain. Jussi Juurikkalan tekniikan maailman jutut ja kirjat auttoivat alkuun. Penkin päällisenkin tein nerokkaasti samettihousujen lahkeesta, siinä kuin oli pitkulainen penkki. Kerran siitä syksyisessä sateessa puhkesi eturengas. Kaverin kanssa tultiin takaisin ja eihän puhjennut rengas kovin hyvin tiellä pysynyt. Kaaduin ja siitä suuttuneena lykkäsin mopon ojan pohjalle ja myin veljelleni heti kun pääsin kotiin.

Seuraava mopo oli legendaarinen Honda Monkey. Se kun vielä olis tallessa.

Pkilpo, Honda Monkey.

Oli mulla mahdollisuus enskahommiin kun ostin 18 vuotiaana kaksitahtisen 500 kuutioisen krossin, oliko se nyt Yamaha tai Honda. Se kaatui siihen kun ei ollut kärryä jolla pyörää olisi voinut kuskata mihinkään. Niin ja kävin myös ostoaikeissa ajamalla 3 pyttyistä kaks tahti Kawasakia. Se oli tosi tehokas, keulat nousi pystyyn helposti kiihdytyksessä vielä kolmosvaiheella. En kuitenkaan sitä ostanut.

Tämän jälkeen pidempi tauko ja vuonna 2009 aloitin varsinaisen harrastuksen. Pitihän se pyörä saada 44 vuotiaana ettei kukaan pääse myöhemmin puhumaan viidenkympin villityksestä. Tämä pyörä oli pikkuveljeltäni ostettu Yamaha XT 350 vm -85.

Pkilpo, Yamaha XT 350.

Tämä oli hauska pyörä. Siinä oli vikana irtoileva venttiilin ohjuri joka aina välillä seilaillessaan päästi hirmuiset sininiset savut pakoputkesta. Oulun moottorikonekorjaamo sorvasi siihen uuden ohjurin Suzuki 350 ohjurista. Alusta oli pehmeä, varsinainen metsien cadillac. Ei muuten mutta jousituksen puolesta vaan 🙂

Tätä korjausta odotellessa piti ostaa toinen pyörä rinnalle.

Pkilpo, Honda TransAlp (600).

Transalppi -89 . Luotettava pyörä mutta alustaltaan ei kovin mairitteleva. Tosin keula parani huomattavasti kun tein siihen keulaputkiin perushuollon. Eipä olleet puslat, stefat eikä öljyt varmaan kertaakaan tuossa vaihdettu.

Tällä kun en oikein metsäpoluilla oppinut ajamaan ostin seuraavaksi tälläisen.

Pkilpo, Honda XR600R.

Honda XR600R vuosimallia 1992. Tämähän se kunnon patarauta enska oli. Ei akkua eikä starttia vaan miehekkäästi polkaisemalla tämä lähti yleensä ekalla käyntiin. Vaihdoin siihen suoravetokaasarin, Mikuni TM40:n. Myös tuunailin sähköja 200W Ricky Statorin staattorilla, paremmat valot ja ledivilkut. Tällä tuli myös käytyä Uraalla useampi kerta sekä aloitettua talviajelut. Talviralli 2013 Janin ja 2014 myös muiden Kuraukkojen kanssa. Tämä pyörä oli sittemmin Tepillä.

Seuraavaksi innostuin isosta Gessusta foorumilta PekkaVee:n kirjoituksista . 1100 Oil Head jonka tuotatin Belgiasta.

Pkilpo, BMW 1100GS.

Tällä pyörällä sitten enempi tuli ajettua Kuraukkojen kanssa, Venäjällä ja Norjassa. Ei tässä koskaa mitään isompaa korjattavaa ollut. Ainoa oli bensaletkun irtoaminen Norjan reissulla. Osa maksoi 0,85e EMC:llä. Halvin BMW osa ikinä.

Sitten iski 800gs kuume. Kohtalaisen uuden 2011 mallin kasigessun ostin Motormannilta.

Tälläkin monet Kuraukkoreissut on tullut reissattua. Tein myös kaksi 3 viikon euroopan reissua.

Pkilpo, BMW F800GS.

Tuunasin kasigessua aikalailla. Parempi penkki, Xenon valot, Touratech iskarit, recluse kytkin, AF-Xied palikka stumppailun vähentämiseksi.. vaikka siinä oli jo valmiiksi lähes koko Touratech kataloogi. Tässä oli nuo iskarit heikot. Alkuperöinen takaiskari alkoi vuotaa öljyä.

Samaan aikaan mulla oli Husaberggi FE450, joka oli downgraidattu 400:ksi. Tämä oli ensimmäinen pyörä jolla opin kunnolla ajamaan pehmeässä hiekassa.

Pkilpo, Husaberg FE450.

Husaberggi oli hyvä ja hauska.

Sitten alkoi taas tulla ikävä isoa gessua. Ostaa paukautin ihan uuden R1200GSAn. Tällä tuli käytyä Kuraukkojen kanssa Venäjällä ja kolme euroopan reissua. 40 000 mittariin neljässä vuodessa. Hyvä pyörä mutta tässäkin iskarit ei ole oikein parhaat. Heti Venäjän reissun jälkeen etuiskari alkoi vuotaa öljyä. Sen sai onneksi takuuseen. Muuten kyllä pommin varma. En edes viitsi luetella niitä Touratech/Wunderlich kamaa jota tähän ostin.

Pkilpo, BMW R1200GS Adventure.

Samoihin aikoihin päivitin pikkupyörän Husqvarna FE450:n. Siinä vasta huippupyörä maastossa ajeluun!. Tuntuu että aivan liian helppo ajaa 🙂 Tämä on minulla vieläkin

Pkilpo, Husqvarna FE450.

Nyt minulla on uusi BMW R1250GSA. Siinä on yllättävän paljon parempi ja jämäkämpi alusta kuin vanhassa vesigessussa.

Pkilpo, BMW R1250GS Adventure.

On mulla ollut ja on muitakin pyöriä. Nämä on tällä hetkellä BMW K100RS 1985, Yamaha FJ1200 1992, Yamaha Virago 535 -88, Motoguzzi California III 1989, BMW R1250GSA, Husqvarna FE450 -16. Virago ja FJ työkaverin kanssa yhteisomistuksessa.

Pkilpo, Motoguzzi California III.

TEEMUMOI

Joskus kaukana nuoruudessa oli ensimmäisenä moottoroituna ajopelinä vihreä pappatunturi, luottopeli kylillä kulkuun kesät talvet. Minä kuulun kuitenkin siihen ikäluokkaan jolle ei sitten A-korttia annettu automaattisesti, vaan sen eteen piti tehdä vähän töitä. Ja milleniumin jälkeen alkoi homma eskaloitua, kun 30v lahjaksi tuli korttiin iso A lisää. Sen jälkeen itse mopon osto jäi vielä odottamaan useammaksi vuodeksi. Foorumia tuli luettua anonyymisti ja lopulta 2011 vihdoin ostin ensimmäisen ATn ja liityin foorumillekin. Samana kesänä sitten lähdin mukaan myös ensimmäiselle surautukselle, jota Oulunsalon shelliltä lähti vetämään Totti ja ensikosketus kuraukkoihin oli syntynyt.

TeemuMoi, Honda Africa Twin (RD07A).

Kerran kun päätyy johonkin mopoon, niin tahtoo olla että sille tielle jää. Seuraavaksi mopoksi valikoitui sitten SamiVn rakentama AT, jolla oli jo hienoja reissuja takana ja muutama tuli itsekin sillä tehtyä mm. Lapin turnee 2013. Ulkomaille muuton vuoksi tämä AT jäi talliin seisomaan ja laitoin sen myyntiin. Vanha suola janottaa muillakin ja niinhän se lopulta palautui takaisin alkuperäiselle rakentajalleen 2014 kesällä.

TeemuMoi, Honda Africa Twin (RD07A).

Pieni syrjähyppy AT uskollisuuteen tuli kun ulkomailla asuessani päädyin Yamaha Teneren omistajaksi. Sorateitä en päässyt sillä koskaan kunnolla ajamaan ja niinpä kilometrejä kertyi hyvin maltillisesti. Muistoksi Yamahasta jäi myös tähän mennessä se ainoa koskaan saatu  ylinopeussakko.

TeemuMoi. Yamaha Ténéré (660).

Ulkomailla vielä asuessani alkoi huhut uudesta ATstä nousta keskustelupalstoille ja kauas horisonttiin oli piirtynyt kuva seuraavasta omasta moposta. Aika kului ja homma otti askeleen todellisempaan suuntaan, kun pääsin näkemään kyseisen mopon prototyyppin Tokion moottoripyöränäyttelyssä.

TeemuMoi, Honda Africa Twin (CRF1100L).

Kotiinpaluu tapahtui talvella 2016 ja silloin oli Suomessakin jo muutama uuden mallinen AT käytettynä tarjolla. Talven pitkinä iltoina tuli netissä surfattua kerran jos toisenkin, kunnes Espoosta haaviin tarttui yhden kesän ajettu uudempi AT, josta kaupat lyötiin lukkoon ja mopo ajettiin nollakelissä Ouluun vappuna 2017.

TeemuMoi, Honda Africa Twin (CRF1100L).

TEPPI

Teppi, Solifer SM.

Olen päässyt jo pikkupojasta asti haistelemaan kakstahtisen tuoksua kun faijani ja setäni ovat ajaneet mm. motocrossia. Ollessani noin kymmenen vanha sain Solifer SM:n mikä tuunattiin matalammaksi että pystyin sillä ajamaan. Mopoilla ajeltiin kunnes 16-vuotiaana kevarikortti ja piikkinen KTM alle.  Enskakisoihin seuraavana vuonna ja useampi vuosi tulikin skaboja kierreltyä, Päitsi mukaan lukien. 

Teppi, KTM 107.
Teppi, Honda Africa Twin (RD04).

Kuten monesti niin minullakin koti ja perhe laittoivat harrastuksen naftaliiniin, viideksitoista vuodeksi. Mutta vuonna 2007 kun muutettiin stadista Ouluun, katsoin että nyt on hetkeni koittanut. Siispä ostin Honda Africa Twinin ja sieltähän se ajotuntuma pikkuhiljaa palasi ja änkesin paikallisten harrastajien ajeluille mukaan. Välissä ollut muitakin kurapyöriä mutta pari vuotta sitten palasin tuttuun ja turvalliseen, vm-88 Africa Twiniin. 

Teppi, Honda Africa Twin (RD03).

TOTTI

“Tähän talouteen ei kaksipyöräistä tappopeliä hankita! Tämä keskustelu on päättynyt.” Tämä oli isäni vastaus kun teininä kysyin että voisiko sitä saada PV:n ensi kesäksi. Tuolloin päätin että joskus vielä omistan moottoripyörän. Moottorikelkoilla tuli ajettua nuoruudessa enemmänkin, mutta moottoripyörien suhteen olen myöhäisherännäinen, A-kortin ajoin vasta 35-vuotiaana. Alusta saakka oli selvää että moottoripyöräni tulee olemaan matkaenduro, customit ja kyykyt eivät ole koskaan herättäneet minussa omistamisen halua.

Harrastus alkoi alkuvuodesta 2008 ilmoittautumalla autokouluun. Ajatuksena oli hommata ensin kortti ja sitten rauhassa katsoa sopiva pyörä. Budjetiksi olin ajatellut noin neljä-viisituhatta. Vaihtoehtoina pyörivät Africa Twin, KLE ja F650GS. Sitten eksyin Jarkon TransAlp sivuille ja “TA” alkoi vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta, varsinkin kun muita vaihtoehtoja ei oikein ollut tarjolla tai sitten en osannut niitä oikein etsiä. En ollut edes ilmoittautunut autokouluun kun hain nykyään edesmenneestä Dirt-Bikestä vihreän TransAlpin. Ja se budjetti? Paukkui parikymmentä prosenttia pitkäksi. Sama kuvio on tämän jälkeen toistunut jokaisessa vaihdossa.

Totti, Honda TransAlp (650).

Ensimmäisen pitemmän reissuni tein heti ensimmäisenä kesänä pohjoiseen. Ruotsin puolta ajelin ylös ja Enontekiön nurkilla kävin kääntymässä. Hyvin pieni teltta ja trangia oli matkassa. Sivuhuomautuksena sanottakoon että tällä reissulla kävin laskemassa isäni haudalle kynttilän ja lausuin sanat: “Ostinpa perkele”.

Navigaattorina oli “Motoristin tiekartta” tankkilaukussa. Joskus tein itselleni roadbookin niin että kirjoittelin maalarinteippien pätkiin tien numeroita ja etäisyyksiä käännöksiin. Ja näitä teippasin järjestyksessä ympäri mittaristoa. Trippimittarista katsoin matkat ja käännöksen jälkeen heitin teipin pois.

TransAlpiin en koskaan ollut täysin tyytyväinen. Se oli jotenkin muovinen ja katupyörämäinen. Niihän sitä sanotaan että on aivan sama minkä ostat ensimmäiseksi moottoripyöräksesi. Väärä se on kuitenkin ja pakko vaihtaa vähän ajan päästä. Joensuusta löytyi sitten siisti Twini heinäkuussa 2010. Lapsesta saakka ollut unelma toteutui. Nyt minulla oli oma Africa Twin!

Totti, Honda Africa Twin (RD07A) ja Honda TransAlp (650).

Tällä pyörällä tuli tehtyä ikimuistoisia reissuja. Pohjoisessa kävin taas, tällä kertaa Altan postitiellä. Tämän reissun jälkeen päätin ottaa digiloikan ja hankkia navigaattorin suunnistusta helpottamaan sekä pehmeät sivulaukut koskapa ovaalin muotoiset kovat laukut olivat todella hankalat pakata niin tiiviisti etteivät tavarat pääseet kolisemaan ja hajoilemaan. Garminin laitteet olivat köyhän ulottumattomissa mutta Photonaviin ja OziCE:n riitti rahat. Ozissa oli/on kyllä monta hyvää ominaisuutta mitä kaipaa näihin “parempiin” nykynaveihin. Wolfmanin pehmeiden laukkuijen myyntiä olen joskus katunut. Onneksi ne pääsivät hyvään kotiin kuraveljen luo.

Totti, Honda Africa Twin (RD07A).

Sanovat että aina kun Africa Twinin myy niin jää vähän paha mieli. Tämän allekirjoitan täysin. Tätä matkaenduroiden Corollaa on ollut ikävä. Ei se ole kaunein eikä tehokkain mutta selviää paikasta kuin paikasta eikä ikinä jättänyt välille. Haaveena on että joskus omistan vielä samanlaisen uudestaan. Ehkä jopa jonkinlaisena projektina. Haluaisin purkaa pyörän palasiksi ja katsoa saanko sen vielä kasaan.

Keväällä 2015 toteutui jälleen yksi unelma ja minusta tuli KTM 950 Adventuren omistaja. Tämän pyörän kanssa ymmärsin mitä ajokaverit olivat tarkoittaneet kun olivat sanoneet: “Kevennä keulaa kaasulla” tai “Käännä mutkaan kaasulla”. Tässä pyörässä oli, edellisen omistajan toimesta, yksi parhaita alustoja mitä minulla on ollut. Pyörällä tuli reissattua muun muassa Nordkappissa ja Venäjällä. Näyttelipä pyörä tärkeää osaa siinä että löysin nykyisen vaimoni. Kertakaikkiaan hieno laite.

Totti, KTM 950 Adventure.

Silloin kun se toimi. Pyörää tuli korjattua ympäri Suomea. Ja hankittua hienoja muistoja.

Totti, KTM 950 Adventure.

Seuraavassa vaihdossa ei jälkikäteen ajateltuna ollut päätä eikä häntää. Ainoastaan pyörän väri ja velan määrä muuttuivat. Mutta tiedättehän sen tunteen kun nykyisessä mopossa on pelkkiä vikoja ja uudempi näyttää ihanalta ja kaikinpuolin paremmalta. Jonkun aikaa kärvistelet ja eikä kuume laske millään. Päätät vaihtaa pyörää. Vaihdon jälkeen iskee kauhea ostokrapula ja mietit pitkään miksi ihmeessä piti mennä vaihtamaan. Näin kävi minulle kun siirryin 950 Adventuresta 990 Adventureen. Mikä muuttui? Väri ja velan määrä. Luulin että ruiskupeli olisi kaasarivehjettä taloudellisempi. Paskanmarjat. Yhtä juoppo oli mitä kaasuttimella varustettu velipoikakin. Eikä yhtään luotettavampi. Siinä mielessä KTM:n kehitys oli mennyt eteenpäin että tämä hajoili eri paikoista.

Totti, KTM 990 Adventure.

Teneren kanssa se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Yamahan muotoilu viehätti minua kovasti, samoin konseptin yksinkertaisuus. Menin sitten ottamaan vaihtotarjouksen, joka ylitti täpärästi rajan minkä olin mielessäni asettanut. Kauppakirjan allekirjoituksen jälkeen alkoi kaksi kuukautta kestänyt, ikuisuudelta tuntunut, pyörätön kausi.

Totti, Yamaha Ténéré 700.

Täytyy sanoa että Teneren kanssa olen löytänyt ajamisen ilon uudelleen. 990 oli raskas ja sitä pitää ajaa aggressiivisesti. Sitä ei ole tehty leppoisaan maisemien katseluun. Eikä siihen koskaan syntynyt samanlaista luottoa mitä Twiniin. Tai tähän nykyiseen.

Alhaisemmasta tehosta huolimatta maisema vaihtuu riittävää vauhtia ja mutkaan jää mukavasti rantua. On ollut mukavaa varustella pyörä mieleiseksi ja keskustella foorumeilla eri vaihtoehdoista.

Muistan ensimmäistä pyörääni ostaessani ajatelleeni, jos tästä harrastuksesta löytäisi pari uutta kaveria, niin se olisi todella hieno juttu. Toiveeni toteutui moninkertaisesti, en saanut paria uutta kaveria vaan useamman hyvän ystävän.

RAIMO

12-vuotiaana poikasena sain isoveljen hellästä huolenpidosta nauttineen mopedin, ja kun sain sen käyntiin, niin lähitienoon soratiet tulivatkin tutuiksi. Isoille asfalttiteille ei uskaltanut mennä, siellähän olisi ollut polliiseja.Tunturi Super Sportin ensimmäinen remonttini oli kaasuttimen puhdistus, ja voi sitä osien ja työkalujen määrää pajan lattialla kun kädet vapisten avasin kaasuttimen. Sain kuitenkin itse sen kasattua ja käyntiin. Ja tällä tiellä ollaan edelleen, siis remontit ja huollot omiin pyöriin on tullut tehtyä itse, paremmalla ja huonommalla menestyksellä. Olen oppinut esimerkiksi sen, että kaksitahtisessa koneessa männän suunnalla on merkitystä…

Alla olevassa kuvassa raju prätkäjätkä on saanut asennettua Tunturiin vanhan Husqvarnan satulan, korkean “apehanger”-ohjaustangon sekä Hoover pölynimurin kromiputkesta tehdyn pakoputken. Huomaa peililasit, jotka olivat muotia -80 luvun puolessa välissä.

Raimo, Tunturi Super Sport.

Keväällä -89 olikin kevarin aika, joka oli Yamahan DT125, eli enduromallia. Sillä tuli ajeltua aika paljon sorateillä, koska siellä sai sen vauhdin hurman pienemmälläkin vauhdilla Minulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, miten paljon DT:llä ajoin, mutta pari kesää kului sillä ajellessa. Kuvassa isovel poseeraa pikkuveljen DT:n satulassa.

Raimo, Yamaha DT 125.

18-vuotiaana ajoin hetken keväällä -91 isoveljen Honda TransAlpilla, joka vaihtui sitten Yamahan TDM 850:een. TDM on katuprätkä, jolla pärjää huonommallakin pinnalla, mutta rengastus on soralle huono. Jammu olikin ensimmäinen pyörä, jolla tuli kokeiltua matka- ajoa. Kaverin kanssa kävimme Utsjoella pyörähtämässä, ja näin jälkeenpäin se oli melkoinen reissu. Mulla oli TDM ja Pekalla 125 TZR, eli minä olin 18 vuotias ja Pekka joutui vielä ajamaan piikillä. Pienestä tehoerosta ei ollut ollenkaan haittaa ja reissu oli onnistunut.
Kuvassa veljekset esittelevät tuoretta TDM:ää. Vasemmalla olevalle sivujen tekijälle on vuodet tuoneet painoa lisää ja tukkakin on harventunut.

Raimo, Yamaha TDM 850.

Keväällä -98 hankin sitten Honda NX650 Dominaattorin, jolla on tullut kierrettyä pohjoismaita ja Suomea etenkin Oulusta pohjoiseen.

Raimo, Honda Dominator.

Dominaattori tuntui jo tutulta ja mieli teki kokeilla jotain uutta, eli ajattelin hankkia projektin. Seinäjoelta löytyikin -90 mallinen Suzukin DR800 Big. Pyörä oli tuontikampe ja varsin rähjäisessä kunnossa, mutta sellaisen halusinkin. Valitettavasti vaihteiston toisioakseli viipotti useita millejä, joten kaupat purkaantuivat. Kuukauden tauon jälkeen Dominaattori tuntui kuin olisi kotiin tullut, DR oli minulle turhan iso pyörä kun ajan käytännössä vain yksin. Mutta se moottori, siinä on jotain.

Raimo, Suzuki DR 800 Big.

Joulun alla 2002 tuli minulle pahalaatuinen Honda XR400/XR600 kuume. Allroad Tour Niekalla olin koittanut XR600:sta ja sitten Nolppiossa kokeilin Tannerin Tonin XR400:sta, ja tuli ajatus, että tässä se on. Etsiskelin hetken XR:riä, mutta niitä ei Suomessa oikein ole ja Saksasta ei kiinnostanu alkaa hankkimaan, kun Dominaattori oli vielä tallissa. Sitten löytyi Saksasta valmiiksi tuotu Suzukin DR350 joka oli juuri sopiva rakentelukohde minulle.

Raimo, Suzuki DR 350.

Pitkäaikainen haave alkoi toteutua kevättalvella 2005 kun myin pikku-tohtorin ja armoton saksalaisten myyntipalstojen seuraaminen pääsi vauhtiin. Etsiskelin wanhaa BMW R80 G/S:ää, ja muutaman vaihtoehdon jälkeen löytyi oma ajokkini.

Raimo, BMW R80GS.

Kanttura olikin pääasiallinen ajokki vuoteen -11 asti, jolloin olin lähdössä Joonan ja Markon kanssa kiertämään Pohjois-Norjaa. Sattui kuitenkin niin että sairastuin reissun lähtöhetkellä ja kuukauden sairasloman aikana ehdin pohtia harrastusta monelta kantilta. Tulin siihen tulokseen, että Kanttura on alkuperäisessä Paris-Dakar asussaan hienoimmillaan ja rakenteluprojektiksi jokin tavallisempi pyörä olisi paikallaan. Niinpä päätin alkaa palauttamaan Kantturaa alkuperäiseen asuunsa ja samalla tarvitsin itselleni ajopyörän, jolla onnistuisi myös kaksi päällä ajaminen. Tyttäret olivat jo sen verran kasvaneet, että isin kyytiin piti päästä, samoin vaimokin tykkää prätkän kyydistä. Onneksi löytyi hyvin läheltä serkultani ylimääräinen -90 vuosimallin Africa Twin, joka muutti meille.

Raimo, Honda Africa Twin (RD04)

Tricolor-Twini oli runkomallia RD04, joka on minusta parempi maantiellä, mutta sorateillä ja poluilla pidän enemmän RD07/RD07A malleista. Sattumalta kaverillani Makella oli jäämässä ylimääräiseksi Laku, joka on -97 vuosimallin Africa Twin RD07A. Lakulla oli ajettu reilut 160tkm, mutta pientä öljynkulutusta lukuunottamatta se oli erinomaisessa kunnossa. Joten myin kauniin tricolor-Twinin ja Laku muutti Oulunsaloon syyskesästä 2012.

Raimo, Honda Africa Twin (RD07A).

Pohdiskelin muutaman vuoden ja lopulta kesällä 2015 tulin siihen tulokseen, että minun osalta Kantturan museointi jää tekemättä. Minulla ei ollut oikein hyvää säilytystilaa pyörälle, ja toisaalta mieluummin ajan kuin seuraan arvon kehittymistä klassikossa…

Lisäksi Lakussa oli lieviä puutteita kaksi päällä ajossa. 60 heppaa ovat hiukan alamittaiset, kun kyydissä on kaksi aikuista matkatavaroineen. Tärkeimpänä syynä kuitenkin oli kuskin ja matkustajan tilojen ahtaus. Ja pikku-tohtorin jälkeen oli jatkuvasti pientä pyörää ikävä. Ratkaisin tilanteen myymällä Kantturan sekä Lakun!

Molemmat ajokit löysivät hyvän kodin tahoillaan, onneksi 🙂

Kokkolasta löytyi -01 vuosimallin BMW R1150GS “Ochse”, eli suomeksi härkä. Ja toiseksi ajokiksi Haukiputaalta muutti -98 Honda XR400R. Nyt tallissa on keveä ajokki yksin tehtäviin reissuihin, joka ei kammoksu maastoakaan. Sekä kunnon matkapyörä jolla sorateillä retkeilykin onnistuu mainiosti.

Raimo, Honda XR400R.
Raimo, BMW R1150GS.

Harrastukset ja mieli muuttuu, taitaa joku sanoa että ihminen viisastuu, mutta epäilen sitä vahvasti. Mutta maastopainotteinen ajaminen siirtyi kuitenkin puuromoottorin voimalla kulkeviin kaksipyöräisiin ja XR400 oli sittenkin hiukan liian pieni ajokki useamman päivän reissuille, niin alkoi vähän mietityttämään isomman ajokin hankkiminen sen tilalle. Härkägessu oli jo loppukesällä -19 vaihtunut Saksasta haettuun bemarin R1200RT -matkapyörään, kun kaksi päällä ajot tapahtuvat asfaltilla, joten 2-sylinteristä matkaenskaa ei ollut tallissa.

No keväällä -21 kävi niin onnellisesti (riippuu näkökulmasta…) että kaverini Timo siirtyi pelkästään ajamaan oikeilla enduroilla ja Timpan tallissa lojui orpona yksi ylimääräinen Africa Twini. Ja vielä aito -89 Honda Africa Twin XRV650 RD03!

Kun tilaa tallissa rajallisesti, ja jota täyttää useampi fillari sekä BMW R1200RT (lukijan silmiä säästääkseni maxiscootterista ei ole kuvaa), niin äXRrä sai muuttaa Pohjois-Karjalaan. Ja tilalle tuli Timpan vanha Twini, jossa oli kone kunnostettu, alustaa päivitetty isommalla kädellä ja ulkoasussa pientä fiksattavaa. Hiukan abs-muovia ja asetonia katteiden halkeamiin sekä maalia kylkeen, niin twinistä tuli kuin uusi..tai ainakin minun vaatimuksiin riittävän ihana..

Raimo, Honda Africa Twin (RD03).

TIMOVAARI

Vuonna 1959 isoäitimme vei veljeni Sepon (Kuraukko Tepin isä) ja minut katsomaan suosittua Niilo Tarvajärven Palapeli-ohjelmaa. Väliajalla myytiin arpoja ja minulle osui voitto. Vaihtoehdot olivat Italian matka tai mopedi, kuten siihen aikaan sanottiin. Kymmenvuotiaana ei kauaa tarvinnut miettiä kumman valitsee. Tietenkin Hopeasiipi De Luxe.

Vuorotellen ajaminen tuntui tylsältä. Ostimme koulukaverini veljeltä 175-kuutioisen rekisteröimättömän Jawan. Näillä ajoimme viitisen vuotta Itä-Pakilan metsiä.

Sen jälkeen minulla on ollut mm. Jawa 350, BSA 500, sivuvaunu-Ariel, Pannonia 250, vihreä metsämallin Jawa 250, Jawa Six Days 250, IC 350, Triumph 350, Lindström 250, pari CZ:ää, useampia Husqvarna crossipyöriä, Suzuki PE 175 ja KTM 250.

Kilpaa-ajaminen avarsi myös maailmaa. Ei olisi 70-luvulla muuten tullut käytyä mm. Italiassa, Saksassa, Sveitsissä, Ranskassa ja Hollannissa.

Tero houkutteli minut mukaan nykyiseen kurapyörätoimintaan, olikohan Heinävaaran KKKK-ajoihin vuonna 2010. Siitä olen kovasti kiitollinen, niin antoisaa on touhu ollut. Joensuun seudulla on mukava ajoporukka, joiden kanssa on rattoisaa harrastaa sekä paikallisesti että kokoontumisissa, esimerkiksi AT Rallissa.

Nykyään luotan Hondan laatuun: TransAlp 600 vm. -89 ja CR 250 vm. -90. Tästä eteenpäin katsotaan vuosi kerrallaan vuosi kerrallaan, kumpi hyytyy ensin, TransAlp vai kuski.

TOKOR

Nuoruusvuodet vierähti enemmän tai vähemmän nelipyöräisten kanssa eikä kaksirenkaiset hirveästi kiinnostanut. Vuoden 2011 talvella tuli ajatus että jos sittenkin kokeilisin kaksirenkaista ja nimenomaan enduroa tai pikemminkin matkaenduroa. Siitä se ajatus virisi ja matkaendurofoorumi tulikin melko tutuksi juttuja, pyöriä ym. tutkien ja lukien. Keväällä alkoikin sitten pyörien selaaminen nettimotosta ja foorumeilta. Viimein heti 2012 kesäkuun alussa löytyikin kohtuu läheltä Honda 650 Transalp vm 2001.