Matkaendurolla ajajissa on niitä, jotka ovat kaatuneet ja niitä, jotka eivät vielä ole kaatuneet. Omalle aikajanalle mahtuu muutamia pyörän kaatoja, eli kuulun ensimmäiseen ryhmään. Yleensä omat kaadot ovat olleet niitä pehmeällä hiekalla, mudassa tai isoissa urissa tapahtuneita, eikä vauhti ole ollut yleensä kovin suuri. Niinpä tähän saakka olen välttynyt pahemmilta loukkaantumisilta, eivätkä pyörätkään ole saaneet isompia osumia.
Tällä kertaa sain pyöräni kaadettua AT-Ralli 2021 -reitillä Hossassa. Siihen saakka ajo kulki mukavasti ja hyvässä rytmissä vähän isompaa ja pienempää soratietä. Vuoden ajotauon jälkeen yleensä ajelen useamman päivän minimoiden riskit ja aika rauhallisesti ajelin tuonakin päivänä. Vasemmalle kääntyvän risteyksen jälkeen tuli ensin pätkä hiekkaa, joka oli edellisen päivän sateen jäljiltä helposti ajettavaa. Muutaman sadan metrin päästä tie muuttui savisemmaksi ja hetken kuluttua yksi ura vei pyörän oikealta vasemmalle ja sen jälkeen uria olikin koko tien leveydeltä, joista eturengas päätti valita yhden ja takarengas toisen. Tästä erimielisyydestä johtuen pyörä lähti kaatumaan oikealle kyljelleen, ja hetken päästä reilu satakiloinen kehoni otti iskun vastaan oikealla olkapäällä liikkeen pysähtyessä tien penkkaan.
Kuten tapana, kaikki tuntui tapahtuvan kuin hidastetussa filmissä ja kaikenlaista ehti käydä mielessä. Kun osumahetkeen vielä liittyi ikävän kuuloinen rusahdus ja kohtuullisen kova kipu kyljen alueella, mikä salli hengittämisen vain pintakaasulla, niin kävi mielessä, että nytkö se sattui omalle kohdalle.
Hyvin nopeasti oman ryhmän ajokaveri oli jo paikalla kysymässä, miten kävi, ja pitämässä huolen etten turhan kiireesti noussut ylös. Hetken siinä pötköteltyäni tuli myös seuraava ryhmä paikalle ja kiitos siitä, nyt meillä oli paikalla myös lääkäri. Hänen ammattitaidollaan saimme ensimmäisten hetkien aikana selvitettyä, ettei mitään tärkeitä paikkoja ainakaan ole rikki, ajatus kulkee, raajat liikkuu eikä paikalle tarvita lanssia. Diagnoosina mahdollinen kylkiluun murtuma, mutta sen todentamiseen tarvittaisiin kuvat ja odotettavissa olisi päivien tai viikkojen buranakuuri.
Olo tuntui kivusta huolimatta kohtuullisen hyvältä ja tässä vaiheessa tehtiin suunnitelma, että yritetään ajokaverin kanssa saada pyörät ajamalla pois. Käännetään pyörät, palataan isommalle tielle, oikaistaan suoraan Taivalkoskelle ja mietitään siellä mitä sen jälkeen. Siirtymällä saatiin vielä tasattua tiedot oman ajoryhmän kanssa, ja he jatkoivat rallireittiä eteenpäin. Lähin päivystys olisi löytynyt Kuusamosta, mutta se oli väärällä suunnalla kotiin nähden, samoin Hossaan palaaminen ei tuntunut hyvältä vaihtoehdolta. Kun Kuraukot lupasi kerätä kamat mökiltä ja toimittaa ne kotiin, niin Ouluun palaaminen alkoi tuntua suunnitelmalta. Kun ajokaveri sanoi vielä lähtevänsä mukaan ajamaan, niin suunta oli selvä, suorinta reittiä Ouluun, jossa olisi mahdollista päästä vielä samalle päivälle kuvattavaksi. Ajo sujui maltillisen kivun kanssa niin hyvin, että ajokaveri pääsi kääntymään takaisin Hossaan jo ennen Pudasjärveä ja itse jatkoin Ouluun päivystykseen. Muutamaan tunnin ja röntgenkuvien oton jälkeen lausunto oli huojentava, lihasrevähdys, ei luunmurtumia tälläkään kerralla.
Kyljen kääntäminen sattuu, hengittäminen sattuu, yskiminen sattuu, nauraminen sattuu, perseenpyyhkiminen sattuu, nostaminen sattuu, onneksi mulla on ”The Other Danish Guy” aluhousut niin oleminen ei satu. Levähdellään muutama päivä ja aletaan miettiä seuraavia reissuja.
Tässäkin tapauksessa sekä kuski että pyörä saivat vain lieviä vammoja ja pyörän sumuvalon uudelleensuuntausta saa katsoa myöhemmin tokor, Kuraukkojen luottoseppä.
Sanoisin, että jokainen euro joka on laitettu suojapaitaan, polvisuojiin, ajokenkiin, kypärään ja pyörän suojarautoihin, ovat sen arvoisia.
TeemuMoi.
